Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
18 000 virustorjuntalisenssiä viideksi vuodeksi

Tamperelaista kilpailutusta: Vain yhden yhtiön tuotteet kelpaavat

Tampere on hankkimassa virusturvaa muun muassa pääkirjaston työasemille ja palvelimille.

3.1.2008 12:44 Tampereen kaupunki ostaa 17 800 virustorjuntalisenssiä tänään päättyvässä tarjouskilpailussa. Kilpailuun kelpuutetaan vain F-Securen virustorjuntaa tarjoavat yhtiöt.

Tampere on hankkimassa 6 500 F-Secure Client Security – lisenssiä oppilaitoksille, kirjastoille ja museoille ja vielä 11 000 kappaletta samaa lisenssiä henkilökunnan ja oppilaiden kotikoneille.

Kaupunki pyytää tarjousta työasema- ja palvelinlisenssien toimituksista kahdeksi vuodeksi ja lisäksi optiota 2+1 vuodeksi.

Julkisia hankintoja ei kuitenkaan voi rajata tiettyyn valmistajaan tai tuotemerkkiin kuten Tampereen tarjouspyynnössä on tehty.

Hankintasihteeri Leila Tuuralan mukaan F-Securen tuotteiden valinta on aiheuttanut useita kyselyitä. Hän ei kuitenkaan ole valmis kertomaan miten hankinnassa päädyttiin yhden toimittajan tuotteisiin.

– Tässä vaiheessa en anna lausuntoa asiasta. Missään tapauksessa emme muuta nykyistä tarjouspyyntöä. Odotamme, että lakimies palaa maanantaina lomalta ja päätämme sitten miten toimitaan, Tuurala sanoo.

Lakimies Sirpa Palo Suomen Kuntaliiton ja kauppa- ja teollisuusministeriön julkisten hankintojen neuvontayksiköstä, on antanut lausunnon, jonka mukaan teknisissä eritelmissä ei saa mainita tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita. Niissä ei saa myöskään viitata tavaramerkkiin, patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä tarjoajia tai tavaroita.

Poikkeuksiakin on mahdollista tehdä.

– Tällainen viittaus on sallittu vain, jos hankintasopimuksen kohdetta ei ole mahdollista riittävän täsmällisesti ja selvästi kuvata muutoin. Viittaukseen on liitettävä ilmaisu "tai vastaava".

Palo sanoo, että tuotemerkkeihin viittaamista on voitu perustella muun muassa sillä, että aiemmin ostettu laitteisto on näihin kuuluvaa merkkiä tai voimassa oleva huoltosopimus tai palvelusopimus kattaa vain nämä merkit.
- Tietyn merkin tai mallin vaatiminen on poikkeustapauksissa mahdollista, jos kyseessä on esimerkiksi samaan laitteistoon liittyvä hankinta ja yhteensopivuus tai muut toiminnalliset syyt ehdottomasti vaativat tiettyä tuotetta.

Tampere ei ole suostunut kertomaan syytä tarjouskilpailun rajaamista F-Securen tuotteisiin. Tarjouspyynnön lisätietona se on ilmoittanut, ettei muiden tuotteiden ja palvelujen tarjouksia oteta vastaan.

Ainakin Aplinet Oy:n toimitusjohtaja Ari Helmiö on närkästynyt tilanteesta. Hän sanoo joutuvansa harkitsemaan ottaako yhteyttä lakifirmaan ja osallistuu tarjouskilpailuun Sophoksen tuotteilla vai valittaako asiasta suoraan.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (129)

Huono 0
Tampereen kaupunki ostaa 17 800 virustorjuntalisenssiä tänään päättyvässä tarjouskilpailussa. Kilpailuun kelpuutetaan vain F-Securen virustorjuntaa tarjoavat yhtiöt.
Digitoday
Huono 0
Kansallisen turvallisuuden nimissä on hyvä luottaa kotimaiseen.
Ano Nyymi
Huono 0
Täytyy vain toivoa, että kunnallisveron maksajat saisivat vain hyvän ja edullisen sopimuksen.
Rahaa jaossa
Huono 0
Sääliksi käy tamperelaisia jo nyt... f-secure ei toimi. Kilpailutus on sitä paitsi kaikkien etu, etenkin veronmaksajien.
diipadaipa
Huono 1
Mahtaa niillä olla käytössä aika ongelmallisia käyttiksiä jos tollainen määrä virustorjuntaohjelmia tarttetaan.
Olisiko kenties ollut kustannustehokkaampaa vaihtaa käyttöjärjestelmät turvallisempiin ja parempiin?
piip
Huono 0
mutta tulisiko edullisemmaksi kouluttaa kaikki työntekijät käyttämään uutta käyttistä?..
maybe
Huono 0
Eikös se tampere ole tunnettu "punaisuudestaan"?
kom-portti
Huono 0
mutta tulisiko edullisemmaksi kouluttaa kaikki työntekijät käyttämään uutta käyttistä?..

vuoden aikavälillä ei, mutta kymmenen vuoden aikavälillä kyllä.

mutta kuten tiedämme, politiikassa kaikki on aina lyhyttempoista ja tuijotetaan vain vähän eteenpäin jos sitäkään.
piip
Huono 0
Mikään käyttis ei suoja käyttäjältä. Virustorjunnan tarve tulee lähinnä siitä kun käyttäjä klikkaa innoissaan kaikkeen yes.
Ulan Bator
Huono 0
Minkähänlaiset kiertoilmaukset tarjouskilpailuttamiseen tarvitaan että voi ostaa Microsoftin Windowsin tai Officen suoraan niihin viittaamatta? Julkinen sektori kuitenkin on niistä aika riippuvainen...
Heikki
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 13 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Risto Siilasmaa ehdolla Elisan hallitukseen

08.02.2007 Tietoturvayhtiö F-Securen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on ehdolla uutena jäsenenä teleyhtiö Elisan hallitukseen


Kolme vuotta sitten

Lisälaite tekee internetistä kuudennen aistin

08.02.2009 MIT:ssä kehitetty laite tekee koko maailmasta käyttöliittymän.

.