Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Luottokortti, sähköposti, puhelinnumero

Holmlund näkee kannatusta matkustajatietojen keruulle

Mikäli EU:n hanke matkustajatietojen keräämisestä toteutuu, tulee mahdolliseksi se, että muun muassa Liettuan ja Romanian viranomaiset voivat selvitellä suomalaisen Virtasen kaukomatkoja.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

26.1.2008 13:12 EU-hanke matkustajatietojen tallennusjärjestelmän luomiseksi oli esillä perjantaina yhteisön sisä- ja oikeusministerien epäviralliseen kokoukseen Sloveniassa. Kokoukseen osallistuneen sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan hankkeeseen suhtaudutaan aiempaa varauksettomammin.

Anne Holmlundin mukaan EU-keskustelussa ovat auki tietosuojan lisäksi vielä tekniset ja taloudelliset kysymykset, uutisoi Helsingin Sanomat.

EU-komissio haluaa, että kaikilta EU:n alueelle tai alueelta tulevilta lentomatkustajilta kerätään olennaiset tiedot kuten esimerkiksi luottokortin numero, sähköposti- ja asuinosoitteet sekä puhelinnumerot.

Tietoja tallentaisi jokainen EU-maa, mutta myös toistenmaiden viranomaisilla oli mahdollisuus päästä kiinni tietoihin.

Yhdysvalloissa on vastaava järjestelmä jo käytössä. Euroopassa tietoja keräävät yksittäiset EU-maat.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
EU-hanke matkustajatietojen tallennusjärjestelmän luomiseksi oli esillä perjantaina yhteisön sisä- ja oikeusministerien epäviralliseen kokoukseen Sloveniassa. Kokoukseen osallistuneen sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan hankkeeseen suhtaudutaan aiempaa varauksettomammin.
Digitoday
Huono 0
Entäs autot, junat tai laivat? Mikä tekee lentokoneesta niin ihmeellisen että sillä matkustajia pitää kytätä? Kai ne terroristitkin näitä uutisia lukevat :D
Pertsa
Huono 0
Minkä helvetin takia näitä tietoja tarvitsee kerätä? Mainaako ne tosiaan ettei niillä ketkä huonoissa aikeissa maihin tulevat, ole mitään muuta ässää hihassaan? Tällä halutaa vain tarkkailla kansalaisia. Sähköpostiosoitekin tuossa listalla on yksi vitsi. Sitähän ei ole kovin helppo edes vaihtaa. ..
lörri
Huono 0
Millähän perusteella oletetaan, että minulla tai jollain muulla olisi luottokortti, sähköposti ja/tai puhelin? Vai onko niin, että lentäen et mihinkään mene, jos näitä ei ole? Roskajoukko voi vaikka kävellä.
Roska Posti
Huono 0
Entäs autot, junat tai laivat?

Englannissa kamerat kuvaavat kaikki pääteille menevät ja niiltä poistuvat autot koko maassa. Tietokone selvittää kuvista rekisterikilvet ja taltio havainnot.

Ihmisiä voi jo nyt seurata aika hyvin kännyköiden sijaintitietojen avulla.

Ja autoihin tulee satelliittipaikannus tietullien takia. Tosin kokkareiden äänitorvi Aamulehti vastusti tätä ideaa "yksityisyyttä loukkaavana" vähän aikaa sitten, mutta Holmlund-kokkari ei lue Aamulehteä?

Jo viime vuosituhannen puolella ihmisistä kerättiin tietoja enemmän Suomessa kuin aikoinaan DDRssä.

Kaikenlaiset tietovarkaudet kukoistavat Suomessa.
Autot
Huono 0
Entäs autot, junat tai laivat?

Mä kattelin huumekoirapelleilyä satamassa ja mietin, että eiköhän kesällä ole helpointa tuoda pieni huumelasti veneellä meren lahden yli. Miksei sitten paria terroristia.

Ja eikös nämä Euroopan terroristit ole olleet paikallisia. Ihmisiä, jotka ovat asuneet pitkään tai koko elämänsä alueella, ja päättäneet ryhtyä pommimiehiksi mahdollisesti vain paria viikkoa aikaisemmin, kuten ne Lontoon copy-cat terroristit, jotka saivat innoituksensa ensimmäisestä terrori-iskusta metroon.
Yksityisveneet
Huono 0
Tietosi ovat siellä halusit tai et.
Luottokorttiyhtiöt!
Huono 0
justhan oli msnbc:llä datelinen uutisjutis juttu jossa heidän palkkaama henkilö näytti mitenkä hankittiin ihan aidot ja viralliset passit väärillä todistuksilla ja rahatukolla. Tuo on yksi turva-aukko heti. Eli väärinkäyttäjät saavat kyllä passin joka ei herätä epäluuloja tai ole varastettu...
niimpäniin
Huono 0
Yksityislentokoneet ovat suurin uhka.
s(t)asi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.