Yli 3 000 uutta haittaohjelmaa joka päivä
1.2.2008 12:59 Viime vuoden aikana tietoturvayhtiö Panda Securityn viruslaboratorio PandaLabs vastaanotti näytteitä uusista haittaohjelmista keskimäärin yli 3 000 kappaletta joka päivä.
PandaLabsin mukaan näytteitä uusista haittaohjelmista ilmaantui 800 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Tuolloin puolestaan kasvua edellisvuoteen nähden oli 172 prosenttia.
Panda huomauttaa, että voidaan puhua hiljaisesta haittaohjelmaepidemiasta, joka on vaarallinen siitä huolimatta, että se ei ole saanut suurta näkyvyyttä mediassa eikä aiheuta laajoja hälytyksiä.
Vauhti jolla kierrossa olevien haittaohjelmien määrä kasvaa, kiihtyy vuosi vuodelta.
Suojauksen kannalta ratkaisut, jotka perustuvat yksinomaan jatkuvasti päivittyviin tunnistetiedostoihin, eivät riitä enää takaamaan käyttäjien turvallisuutta. Tämä käy ilmi PandaLabsin tutkimuksesta, jonka mukaan 23 prosentilla kotikäyttäjistä oli haittaohjelmatartunta tietokoneellaan siitä huolimatta että heillä oli tietoturvaohjelmisto käytössä.
Yritysmaailmassa tilanne on samankaltainen. PandaLabsin tutkimuksen mukaan lähes 72 prosentissa yli sadan työaseman verkoista oli haittaohjelmia.
Panda Securityn vastaus tilanteeseen on Collective Intelligence. Tämän turvamallin ansiosta tuotteiden tunnistuskapasiteetti voidaan maksimoida ja samalla vähentää resurssien ja kaistanleveyden kulutusta minimiin suojatuissa järjestelmissä.
Turvamalli perustuu tunnistus-, tarkistus- ja suojausprosessien automatisointiin. Järjestelmän ansiosta suuri määrä näytteitä voidaan kerätä ja analysoida täysin automaattisesti. Näin ne voidaan myös erittäin nopeasti määritellä joko haittaohjelmiksi tai käyttäjän kannalta vaarattomiksi.
Saadut tiedot ovat hyödyllisiä myös muiden käyttäjien suojaamisessa, sillä heidän koneillaan olevat tunnistetiedostot päivittyvät automaattisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (18)
Oletko mahdollisesti kuullut, että uutisia AINA liioitellaan, jotta ihmiset lukisivat niitä.
Jos Linux olisi yhtä suosittu kuin Windows, sille nähtäisiin enemmän vaivaa etsiä tietoturva-aukkoja ja hyödyntää niitä. Ei sillä väliä kummalle niitä olisi silloin enemmän; niitä kyllä riittäisi kummallekin riesaksi asti.
Ei markkinaosuudella ole melkein mitään tekemistä turvallisuuden kanssa. Vistan markkinaosuus on jo yli 20% windows käyttöjärjestelmistä ja sille on 0 aktiivista ja toimivaa haittaohjelmaa.
GNU/Linux palvelimia on valtaosa internetin palvelimista (esimerkiksi Google on pelkkää GNU/Linuxia) ja Apache pyörii yli 60% palvelimista. Silti näihin ei löydy haittaohjelmia kuten windowsiin ja IIS palvelimeen koska tietoturva on jo suunniteltu rakentaessa paremmaksi. Kyse on vain taidoista tehdä järjestelmästä turvallinen. Aivan kuten windowsistakin voi tehdä turvallisen jos osaa.
GNU/Linuxin markkinaosuus on jotakuinkin 10-20% työpöytäkoneissa ja silti siihen ei löydy mitään koska järjestelmä on turvalliseksi suunniteltu lähtien. Aukkojen määrällä ei ole merkitystä vaan aukkojen päivitysnopeudella ja sillä, millaisia aukkoja paikataan nopeasti.
Ehkä windows fanaatikot jotka toistaa tuota "kyllä se linux kun suosio kasvaa" -mantraa voivat nyt todistaa miksi Vistalla EI OLE haittaohjelmia vaikka on suositumpi kuin GNU/Linux?
Ja haluaisin nähdä miten selität (selität vain, ei tarvitse mitään tarkkaa tietoa antaa mutta kunhan tiedät vähän mitä nuo ovat ja miten ne ohitettaisiin!) miten joku saa minun SELinuxilla turvattuun GNU/Linux järjestelmään missä PolicyKit kanssa asetettuna, jonkin haittaohjelman asennettua?
Jos avaa palomuurit, laittaa palvelut päälle (että koneeseen voidaan ottaa yhteyttä edes) ja käyttää tietokonetta root oikeuksilla ja klikkaillee kaikkea mahdollista mitä sähköpostissa tulee tai mitä nettisivuilla tarjotaan, niin silloin voidaan sanoa että voidaan odotella että haittaohjelmia aletaan tekeen.
Jos mahdollisesti 0.001% GNU/Linux käyttäjistä on sellaisia että ajavat käyttöjärjestelmää kerran root oikeuksilla (eli ei sudoa, ei su vaan ihan kirjautuu graafisesti root käyttäjänä) koska ovat uusia käyttäjiä. Ei tämä ole syy tehdä haittaohjelmiakaan.
Jos GNU/Linux olisi niin reikäinen kuin windows missä on pillit ja vehkeet verkkoon avoinna, tekisi automaattisesti asioita minkä vuoksi sähköpostinkin kautta kilahtaa tartunta vaikka ei mitään liitetiedosta avaa tai riittää että selaimella menee Myspace/Facebook sivustolle missä haittaohjelmalla täydennetty mainosbanneri, niin ongelmia olisi. Mutta tietoturva on jo -70 luvulla otettu huomioon että järjestelmä on tuhansien käyttäjien käytössä ja kukaan käyttäjä ei saa päästä sellaisiin paikkoihin mihin sitä ei ole tarkoituksella sallittu. Windows on aina suunniteltu yhdelle käyttäjälle ja vasta nyt Vistan myötä, se tehtiin usealle käyttäjälle ja tietoturva on parantunut huimasti. Aivan kuten tietoturva parani kun MS korjasi sen että liitetiedostoja ei pääse suorittamaan Outlook (Expressissä) ohjelmassa(issa) niin sekin on turvallinen sähköpostiohjelma.
Firefoxilla on suomessa yli 45% markkinaosuus ja maailmalla 30% markkinaosuus, missä viipyy haittaohjelmat? Safari selain on välillä saanut pari haittaohjelmayrityksiä vaikka omistaa vain 10% markkinaosuuden selaimista ja Internet Explorer saa kaikki haittaohjelmat vaikka on alle 50% markkinaosuudella, nämäkin ovat suunnattu IE6 selaimeen eikä IE7 koska IE7 turvaa käyttäjää hiekkalaatikoimalla selaimen.
Windows fanit eivät vain kykene myöntämään että syy on alunperin ollut turvattomasta suunnittelusta ja todella surkeasta koodista ja nyt vasta MS on saanut järkeä päähän että järjestelmä (kaikki!) suunnitellaan tietoturva #1 asiana!
Tämä on UNIX kaltaista ideaa mitä käytetty aina MacOSX ja GNU/Linux (+BSDt) käyttöjärjestelmissä ja sen vuoksi ne ovat turvallisia.
Nyt Microsoft on saanut Vistasta samankaltaisen ja se on hieno asia, onneksi olkoot Windows fanit, teillä on turvallinen käyttöjärjestelmä mitä hehkuttaa mutta sen sijaan te vaan itkette että kuinka ongelmat vielä tulevat vaihtoehtoisille käyttöjärjestelmille kun ette itse Vistaan viitsi vaihtaa matopurkki XP:stä!