Helsingin yliopiston palvelimille murtauduttiin

Ainakin neljä HY:n palvelinta joutui tietomurron kohteeksi eilen illalla.
Kuva: Matias Mäki
13.2.2008 14:13 Tietojenkäsittelytieteen laitoksen palvelimille murtauduttiin. Asian selvittely on vielä kesken.
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen palvelimille murtauduttiin eilen illalla.
Toistaiseksi tavoittamattomat hyökkääjät saivat ilmeisesti aluksi käsiinsä yhden tunnuksen ja pystyivät sitä käyttäen murtautumaan muutamiin muihin tunnuksiin, kertoo tietotekniikkapäällikkö Petri Kutvonen.
Hyökkäyksessä käytettiin hyväksi viime viikolla paljastunutta Linux-ytimien (2.6.17–2.6.24.1) haavoittuvuutta muistinkäsittelyssä.
Hyökkäyksen kohteeksi joutuivat ainakin palvelimet: melkinkari, db (alkokrunni) chuck ja vera.
Kutvosen mukaan tietomurto oli kokoluokaltaan pieni, sillä tietojenkäsittelytieteen palvelimilla on useampia tuhansia käyttäjätunnuksia.
Laitoksen tiedotteen mukaan murtautujat pääsivät käsiksi enintään muutamiin kymmeniin tunnuksiin eli noin kahteen prosenttiin kaikista tunnuksista.
– Murtautumisen kohteeksi joutuneet palvelimet otettiin heti pois linjoilta, kun tilanne selvisi, eikä niiden sisältämiä tietoja ole vielä ehditty analysoimaan, Kutvonen sanoo.
Lähettämässään sähköpostissa laitos kehottaa opiskelijoita vaihtamaan salasanansa, mikäli he ovat käyttäneet salasanoja millä tahansa palvelimella tiistaina 12. helmikuuta 2008 tai sen jälkeen.
(Päivitys: Tietoja murron laajuudesta ja tyypistä tarkennettu tiedotteen pohjalta.)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Mutta esimerkiksi PHP-skripteillehän tuollaiset aukot ovat tyypillisiä, koska niiden kirjoittajat eivät useimmiten tiedä mitä ovat tekemässä ja toisaalta PHP kannustaa jättämään aukkoja järjestelmään kuin järjestelmään.
Googlella löytyisi vaikka heti tuhansia suomalaisia palvelimia, jotka saisi haltuunsa pääkäyttäjäoikeuksin alle kahdessa minuutissa.
jos uutisessa olisi lukenut että palvelin olis ollut windows, kommentteja olis jo satoja ja sävyn arvaisi tyhmempikin