Rikollinen varastaa luottotiedot selaimen kautta
21.2.2008 09:25 Rikolliset hyödyntävät selainten haavoittuvuutta ottaessaan haltuunsa verkkokäyttäjän koneen. Sen lisäksi he myös varastavat käyttäjän henkilöllisyyden vieden luottotietoja, henkilöllisyystietoja ja käyttäjätunnuksia, ilmenee IBM 2007 X-Force Security -raportista.
Yritysympäristöissä voidaan raportin mukaan varastaa arkaluontoista liiketoimintatietoa tai käyttää kaapattua konetta yrityksen palomuurin murtamiseen. Vuonna 2007 90 prosentissa tapauksista koneen kaappaus tehtiin etänä ja vain puolessa niistä ohjelmistotoimittaja pystyi korjaamaan tietoturva-aukot.
IBM 2007 X-Force Security -raportin mukaan verkkohyökkäysten kasvun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna. Raprtti kertoo, että webbirikolliset ovat hyvin järjestäytyneitä ja ammattimaisia. Heillä on apunaan välittäjiä, joiden kautta on mahdollista saada tarvittavat työkalut kaappauksen tekemiseen ja jälkien peittämiseen.
Vielä vuonna 2006 jälkien peittämiseen tai harhauttamiseen tarkoitettujen teknologioiden käyttö oli harvinaisempaa, mutta jo vuoden 2007 loppuun mentäessä poikkeuksetta kaikissa iskuissa käytettiin jälkiä peittäviä teknologioita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (10)
Ainakaan Suomessa luottotiedot eivät ole mitään salaista informaatiota, vaan kuka tahansa voi ostaa yksityishenkilöiden luottotietoja Suomen Asiakastieto Oy:ltä. Ja mitä hyötyä kukaan voi saada luottotietojen varastamisesta?
Ainakaan Suomessa luottotiedot eivät ole mitään salaista informaatiota, vaan kuka tahansa voi ostaa yksityishenkilöiden luottotietoja Suomen Asiakastieto Oy:ltä. Ja mitä hyötyä kukaan voi saada luottotietojen varastamisesta?
luokattoman kehnoa!? Uutisoidaan epäolennaisuuksia.
Jokainen ymmärtää, mitä rikollinen voi tehdä niin
halutessaan jos hän pääsee
A. Olohuoneeseeni
B. Autooni
C. Toimistooni
Olennaisempaa olisi tietää mikä on se todennäköisin
menettely miten ABC toteutuu ja millä sen voi todeta
näin käyneen ja onko käyttökelpoisia estokeinoja.
Ryhtiliikettä peräänkuulutan uutisointiin! Jos olisimme jääneet
samalle alakoulutasolle tavanomaisten omaisuusrikosten
käsitteellistämisessä niin maailmassahan vallitsisi
täysi anarkia ja epätietoisuus!
Itseäkin olisi kiinnosttanut, koskeeko asia esim Firefoxin ja Linuxin käyttäjiä vai taasko vain Windows-Explorer -linjalaisia.
IMHO Digitallisessa maailmassa vallitse jo nyt anarkia verrattuna fyysiseen maailmaan.
Se on sitten eriasia, että onko joku yksilö tai yritys tarpeeksi kiinnostava
Esimerkiksi luottokorttitiedot on kuitenkin paljon helpompi suojata riittävän turvallisesti niiden ollessa digitaalisia kuin jos ne lojuisivat jossain mapissa toimiston nurkassa.
Luottotietoja ei tosiaankaan voi kuka tahansa ostaa - ei ainakaan laillisesti. Pitää olla perusteltu käyttötarkoitus luottotiedoille, eli yleensä luotonmyöntö, huoneenvuokraus, tms. ja tällöinkin rekisteriin jää tieto siitä kuka tietoja on kysellyt.