Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”…jos luodaan, miksi ei käytettäisi”

Poliisi haluaa passirekisterin sormenjäljet

Tämäkin sormenjäljen jättäjän henkilöllisyys olisi haettavissa yleisestä passirekisteristä.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

22.2.2008 08:35 Poliisi haluaa saada käyttöönsä kaikkien suomalaisten passinhakijoiden sormenjäljet. ”Jos sormenjälkitietokanta luodaan muutenkin, miksi sormenjälkiä ei käytettäisi myös muuhun kuin passitarkoituksiin”, sanoo poliisiylijohtaja Markus Salminen perjantain Helsingin Sanomissa.

Sisäministeriö ehdotti torstaina passin hakijoiden sormenjälkien kokoamista tietokantaan. Tietokanta kattaisi muutamassa vuodessa miljoonien suomalaisten sormenjäljet.

Sormenjälkien kerääminen lähtee Euroopan unionin vaatimuksesta, että jäsenvaltiot liittävät passeihin kasvokuvanlisäksi myös sormenjäljet. EU ei kuitenkaan vaadi, että tunnisteiden tallentamista tietokantaan.

Britannia, Ranska, Hollanti, Itävalta ja Portugali aikovat tallentaa sormenjäljet tietokantaan, mutta Tanska, Saksa ja Espanja eivät.

Markus Salminen
pitää Helsingin Sanomien mukaan järkevänä, että rikostutkijat voisivat käyttää passin haltijoiden sormenjälkiä vakavien rikosten ja sarjarikosten tutkintaan ja niiden ennaltaehkäisemiseen. Hänen mukaansa niitä voitaisiin käyttää myös kadonneiden tunnistamiseen.

Salminen, maan korkein poliisivirkamies, ennakoi, ettei sormenjälkirekisterin avaaminen poliisille saavuta yleistä kannatusta. Hän arvelee, että kansa voisi hyväksyä sormenjälkitietojen käyttämisen esimerkiksi törkeiden väkivaltarikosten, kiristyksen, kiskonnan, raiskausten ja törkeiden tuhotöiden tutkintaan.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (30)

Huono 0
Poliisi haluaa saada käyttöönsä kaikkien suomalaisten passinhakijoiden sormenjäljet. ”Jos sormenjälkitietokanta luodaan muutenkin, miksi sormenjälkiä ei käytettäisi myös muuhun kuin passitarkoituksiin”, sanoo poliisiylijohtaja Markus Salminen perjantain Helsingin Sanomissa.
Digitoday
Huono 1
"Jos sormenjälkitietokanta luodaan muutenkin, miksi sormenjälkiä ei käytettäisi myös muuhun kuin passitarkoituksiin, sanoo poliisiylijohtaja Markus Salminen perjantain Helsingin Sanomissa."

Tämä on niin tuttu perustelu. Kyllähän tämäkin käänne nähtiin jo etukäteen silloin kun passien biotunnisteista alettiin puhumaan.

Huh huh. Ja surkeinta on, että kansalaisilla, niillä joita asia kiinnostaa ja huolettaa, ei tule taaskaan olemaan mitään mahdollisuuksia estää poliisin saamasta tätä tietokantaa itselleen. Saavan sen joka tapauksessa, riippumatta siitä mitä julkisesti EFFI:t ja yksittäiset poliitikot ehkä kommentoi, saatikka vielä vähemmän mitä internetpalstoille kirjoitellaan...Tämä on samaa kuin "ajatelkaa lapsia", loppupeleissähän "eihän rehellisellä ihmisellä ole mitään salattavaa ja sitä paitsi voidaanhan tätä rekisteriä käyttää kadonneiden tunnistamiseenkin"...Että silleen. Nyt heitän ihan ulkomuistista, eikös Saksa kerännyt aikoinaan tietoja ihmisten uskonnoista ja kun "oikea" mies valtaan valittiin, tämä rekisteri sai ihan uusia käyttötarkoituksia....

Tämä on kuin katselisi hidastettua onnettomuutta. Sydäntä särkee.
Miikka N.
Huono 0
"Jos sormenjälkitietokanta luodaan muutenkin, miksi sormenjälkiä ei käytettäisi myös muuhun kuin passitarkoituksiin, sanoo poliisiylijohtaja Markus Salminen perjantain Helsingin Sanomissa."

Tämä on niin tuttu perustelu. Kyllähän tämäkin käänne nähtiin jo etukäteen silloin kun passien biotunnisteista alettiin puhumaan.

Huh huh. Ja surkeinta on, että kansalaisilla, niillä joita asia kiinnostaa ja huolettaa, ei tule taaskaan olemaan mitään mahdollisuuksia estää poliisin saamasta tätä tietokantaa itselleen. Saavan sen joka tapauksessa, riippumatta siitä mitä julkisesti EFFI:t ja yksittäiset poliitikot ehkä kommentoi, saatikka vielä vähemmän mitä internetpalstoille kirjoitellaan...Tämä on samaa kuin "ajatelkaa lapsia", loppupeleissähän "eihän rehellisellä ihmisellä ole mitään salattavaa ja sitä paitsi voidaanhan tätä rekisteriä käyttää kadonneiden tunnistamiseenkin"...Että silleen. Nyt heitän ihan ulkomuistista, eikös Saksa kerännyt aikoinaan tietoja ihmisten uskonnoista ja kun "oikea" mies valtaan valittiin, tämä rekisteri sai ihan uusia käyttötarkoituksia....

Tämä on kuin katselisi hidastettua onnettomuutta. Sydäntä särkee.
Miikka N.
Huono 1
Orwelli ei ollut väärässä. Kun viranomaiselle annetaan mahdollisuus tarkkailla kansalaista sen se tekee. Vääristä mielipiteistä seuraa rangaistus. Siihen tässäkin pyritään.
Ei missään tapauksessa
Huono 0
No joo.

Enpä tiedä, miten minunkin sormenjälkiäni viranomainen haluaisi käyttää sieltä rekisteristä. Kuvaisi satelliitilla sormenpäivä ja katsoisi "tuolla se Matti Meikäläinen nyt menee, hähää".

Jos tekisin rikoksia, pitäisin jo nyt hanskat käsissä, oli rekisteriä tai ei. Mitäköhän ihmeen vaarallista siinä on, että viranomaisella on sormenjälkitietoni? Eihän niillä oikeasti kukaan mitään tee. Eri juttu olisi, jos niillä voisi maksaa kaupassa. Itse kyllä turvaudun mielummin pankkikorttiin tai käteiseen.

Sitä paitsi, jos haluaa vaikka pomonsa sormenjäljet, sen kun lainaa hänen kahvikuppiaan, ottaa siitä jäljet ja tekee niistä kiemuroista vaikka tilataideteoksen olohuoneen seinälle. Ihan vapaasti.
Kärpäsen surinaa
Huono 2
Viimeaikaiset merkit viittaavat erittäin järjestelmälliseen pyrkimykseen kohti totalitaarista holhousyhteiskuntaa.

Siis ainakin minulle joka myönnän olevani hieman epäluuloinen ja ehkäpä kenties hiukan vainoharhainenkin näissä asioissa, vilkkaasta mielikuvituksesta puhumattakaan.

Siitä huolimatta koen tämän epälykseni olevan jotakuinkin perusteltu. Aika harvoin näissä asioissa on tullut arvailtua väärin...
Matti Korhonen
Huono 4
Vaikuttaa, että nämä xfilensa katsoneet näkevät salalittohankeita kansalaisten väijymiseksi joka nurkalla ja vain urheat massasta erottuvat esitaistelijat uskaltavat korottaa äänensä kasvotonta "koneistoa" vastaan, joka jyrää yksilön oikeudet ja mielipiteet kansainvälisten korporaatioiden tms taustavaikuttajien eduksi. J.R Ewingillä myös sormensa pelissä?

Itselläni ei ainakaan ole mitään sitä vastaan jos joku rikollinen jää kiinni kun löyty mätsäys sormenjälkikannasta. Varmaan siellä supon kellarissa massiivisten salakuuntelu/katselujärjestelmien keskellä istuu pekka-poliisi ja käy kantaa läpi ja tutkailee ajankulukseen veijo-viattoman sormenjälkeä suurennuslasin kanssa ja kirjaa ylös, että veijon sormenjälki on löytynyt divarista takavarikoidun mustan raamatun kyljestä...

Eiköhän yhteiskunnassa jokin ole mennyt pieleen jo rutkasti aiemmin jos joku despootti pääsee valtaan ja väärinkäyttää mitä tahansa olemassaolevaa rekisteriä...
paranoia
Huono 0
Salaus pitää kieltää - sillä eihän kellään rehellisellä voi olla mitään salattavaa!
Mikko
Huono 0
Tyhmä kansalainen uskoo kaiken, mitä sille puurossa syötetään. Eikä kaikki nyt ole tyhmiäkään vaan tietämättömiä. Harmittaa vaan, että asialle ei voi juuri mitään tehdä. Mieli tekisi välillä mennä huutamaan kauppatorille, niin että ihmiset ymmärtäisi, mutta siinäkin tapauksessa leimataan hullunviitalla saman tien. Muutama vuosi eteenpäin ja meille tarjotaan jo RFID implantteja ihon alle. Kyllä tässä kaikki kauhu kuvat on jo tähän asti toteutunut. RFID on aika luonnollisesti seuraava askel. Orwell rules...
turhautunut
Huono 1
"...rikostutkijat voisivat käyttää passin haltijoiden sormenjälkiä vakavien rikosten ja sarjarikosten tutkintaan ja niiden ennaltaehkäisemiseen. Hänen mukaansa niitä voitaisiin käyttää myös kadonneiden tunnistamiseen."

En näe tässä mitään ongelmaa tahi huolestumisen aihetta. Itse valtuuttaisin tietokannan käytön heti. Päinvastoin.
Työkaluja rikosten ratkaisemiseksi
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.