Brittiarmeija kadotti 11 000 henkilöllisyystodistusta

Suuri osa briteistä vastustaa tarmokkaasti suunnitelmia kansallisesta henkilöllisyystodistuksesta.
12.3.2008 13:51 Britannian puolustusministeriö on joutunut myöntämään kadottaneensa 11 000 sotilaan kuvalliset henkilöllisyystodistukset kahden vuoden aikana. Maan poliittiselle oppositiolle tämä on antanut aseen vastustaa hallituksen suunnittelemaa kansallista henkilökorttia.
Puolustusministeriö kertoi kadonneista henkilöllisyystodistuksista kirjallisessa vastauksessa parlamentin alahuoneelle. Sen mukaan vuonna 2006 varastettiin tai katosi 4 433 henkilöllisyystodistusta ja viime vuonna 6 812 todistusta.
Konservatiivien puhemiehen mukaan korttien katoaminen oli taas yksi osoitus hallituksen skandaalimaisesta huolimattomuudesta kansalaisten turvallisuuden suhteen ja jälleen yksi syy siihen, ettei yleisö luota hallituksen aikeisiin varustaa kaikki ihmiset valtion myöntämillä henkilöllisyyskorteilla.
Briteillä on viime kuukausina ollut suuria ongelmia ihmisten tietojen tallessa pitämisessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:39 Mårten Mickos pääsi taas pääjohtajaksi
- 14:38 Apple patentoi paikkatietoa käyttävän yhteisöpalvelun
- 13:44 Kodin ongelmajätteiden keräyskierros alkaa taas
- 13:20 Pöhkö salasana on suuri riski
- 11:07 @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Pöhkö salasana on suuri riski 13:20
- Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko 09:55
- Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta 09:38
- Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin 08:26
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Lisää









Kommentit (8)
Muutoin britit kyllä tuntuvat hallitsevan tietojen hukkaamisen taidon.