Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vetäjät pääosin suomalaisia

Poliisi jahtaa WinCapitan vetäjiä

Poliisi kehottaa henkilöitä, jotka tuntevat joutuneensa rikoksen kohteeksi klubin toiminnassa, tekemään asiasta rikosilmoituksen paikallispoliisille.

28.3.2008 15:30 Huijaukseksi epäillyn sijoitusklubi WinCapitan vetäjät ovat ainakin pääosin suomalaisia, keskusrikospoliisi arvioi. Poliisi on käynnistänyt toimia epäiltyjen kiinni saamiseksi.

Tähän mennessä noin kaksikymmentä henkilöä on tehnyt WinCapitasta (entinen WinClub) rikosilmoituksen, krp tiedottaa. Poliisi epäilee, että kyseessä on ollut Suomessa kielletty pyramidipeli, minkä vuoksi yhtenä rikosnimikkeenä esitutkinnassa on rahankeräysrikos.

Toisena päätutkintalinjana selvitetään, ovatko jotkut klubin toiminnassa mukana olleet henkilöt syyllistyneet petoksiin, joiden kohteena ovat olleet klubiin sijoituksia tehneet henkilöt.

Klubin toimintaan on poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan osallistunut noin 10 000 suomalaista. Pari päivää sitten arvioitiin, että sijoitusten määrä kohoaa jopa yli 50 miljoonan euron. WinCapitan rahaliikenne keskeytyi yhtäkkiä 7.3, kun klubi sulki sijoittamiseen tarkoitetut internet-sivunsa.

Klubin jäseniltä saatujen tietojen mukaan nettisivujen sulkemisen jälkeen klubi ei ole tulouttanut markkinoinnissa "luvattuja" voittoja sijoittajille. Joidenkin sijoittajien tiedetään saaneen toiminnasta aikaisemmin tuottoja.

Klubin toimintaperiaate oli sama kuin verkostomarkkinoinnissa yleensä. WinCapitan perustajina ja toiminnan varsinaisina pyörittäjinä oli pieni ryhmä, jonka alapuolella toimi mahdollisesti eritasoisia sponsoreita eli henkilöitä, jotka rekrytoivat verkostoon sijoittajia.

Rekrytointi tapahtui usein sponsorin omasta tuttavapiiristä. Klubin jäseniä on runsaasti erityisesti Pohjanmaalla ja Savossa, poliisi tietää. WinCapitan ja WinClubin taustalla on esitutkinnan tämänhetkisten tietojen mukaan Panamalle rekisteröity yhtiö.

Poliisi pyrkii hälventämään klubin toiminnan loppumisen syistä liikkuvia huhuja tuomalla jäsenistön tietoon "tosiasiat kahdesta versiosta".

Erään version mukaan keskeytys johtui siitä, että poliisi aloitti tutkinnan ja klubin rahaliikenne keskeytettiin sen seurauksena. Poliisi kumoaa huhun toteamalla, ettei se ole kohdistanut WinCapitaan toimenpiteitä ennen esitutkinnan käynnistämistä 25.3.

Toisen mukaan klubin johto olisi itse pyytänyt poliisin tutkintaa, koska klubia oli käytetty rahanpesuun. Mutta krp:llä ei ole tietoa tällaisesta tutkintapyynnöstä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.