Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Varas vei kryptatun, samantekevää tietoa sisältävän koneen

Kapteenin läppäri vietiin mäkkäriltä

12.4.2008 22:24 Britanniassa uutisoidaan siitä, että puolustusvoimien jäseneltä varastettiin kannettava tietokone, jossa ei ollut arkaluontoisten tietoa. Lisäksi koneen kaikki tiedot oli salattu.

Maan puolustusministeriö kertoi ilmeisesti mielellään, että nyt oli varastettu sellainen tuhannen punnan arvoinen kone, jossa ei ollut ollenkaan mitään arkaluontoista tietoa. Sen lisäksi tietokoneen levyllä olevat julkiset tiedot oli kryptattu huolellisesti ja kone oli suojattu salasanalla.

Varas pääsi käsiksi armeijan kapteenin tuolin alle olleeseen tietokoneeseen, kun kapteeni itse oli McDonald’silla Big Macin lumoissa. The Sun -lehden mukaan kone vietiin aprillipäivänä.

Kannettavan koneen varkaus oli puolustusministeriölle hyvä uutinen, koska se osoitti henkilökunnan noudattaneen uutta määräystä, jonka mukaan hallituksen virkailijat eivät saa viedä ulos suojaamattomia tietokoneita tai kovalevyjä, joilla on henkilökohtaista tietoa.

Määräyksen taustalla
on tammikuinen varkaus. Silloin autosta vietiin kannettava tietokone, joka sisälsi 600 000 puolustusvoimien rekryytin henkilötiedot. Selvitysten mukaan Britannian puolustusministeriö on kadottanut 600 tietokonetta sitten vuoden 1998.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Britanniassa uutisoidaan siitä, että puolustusvoimien jäseneltä varastettiin kannettava tietokone, jossa ei ollut arkaluontoisten tietoa. Lisäksi koneen kaikki tiedot oli salattu.
Digitoday
Huono 0
lol mäkkäri & läppäri
feikki foo!
Huono 0
Hävikki 600 konetta 10 vuodessa, eli yli 1 kone viikossa.
Tässä on siis varmasti kestouutisen paikka. Minkähänlainen EVVK-spektaakkeli meitä odottaakaan ensi viikolla..
Todellinen Uuhinen
Huono 0
Jos ei kiinnosta, niin ei tarvitse lukea.
Rutku
Huono 0
Vai että Bic Macin lumoissa
asd
Huono 0
Big Macin (R) lumoissa hyvinkin. Mikä tahansa hampurilainen ei riitä viemään huomiota totaalisesti. :-) Koska kerrotaan, joiko hän Coca-Colaa (R) vai mahdollisesti jotain muuta yhtä merkityksellistä.
anonyymi
Huono 0
tuliko Bic Mac aterian yhteydessä ? sitä ei jostain syystä kerrota. hmmm...
Huono 0
Konetta jolla on henkilökohtaista tietoa. Hmm, siis niinkuin henkilökohtaista, ei firman dataa?

No kieltämättä, olisihan se noloa jos firman läppäri varastettaisiin ja se olisi täynnä henkilökohtaista vaimon ja syrjähyppyjen kanssa kuvattua pornoa.
Nolottaako?
Huono 0
Brittien on pakko uutisoida tällainenkin vähäpätöinen juttu. Onhan siellä ryssitty aiemmin oikein kunnolla...
Ammattitaitioa?
Huono 0
Kannettavan koneen varkaus oli puolustusministeriölle hyvä uutinen, koska se osoitti henkilökunnan noudattaneen uutta määräystä, jonka mukaan hallituksen virkailijat eivät saa viedä ulos suojaamattomia tietokoneita tai kovalevyjä, joilla on henkilökohtaista tietoa.

En ymmärrä. Miten tämä tapaus osoittaa henkilökunnan noudattaneen uutta määräystä? Jos autoilija ajaa kolarin selvin päin, osoittaako se, ettei rattijuoppoja ole liikenteessä?
Epätietoinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.