Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Veroilmoitus on taas sähköinen

Sampo Pankin varmennepalvelussa oli katkos

17.4.2008 08:49 Veroilmoitus verkossa -palvelu on palasi linjoille eilen iltapäivällä. Se suljettiin tiistaina aamuna havaittujen ongelmien takia.

Palvelusta vastaava ylitarkastaja Raija Myllys-Kauppisen mukaan palvelu palasi linjoille keskiviikkona kello 13.20.

Veroilmoitus verkossa –palvelu, joka on ensimmäinen yksityiselle veronmaksajalle verkossa avautunut palvelu, temppuili myös edellisen viikonlopun aikana, kun sinne yritti tunnustautua Sampo Pankin tunnuksilla. Tunnistautuminen onnistui, mutta sen jälkeen käyttäjä palautettiin takaisin sivulle, joka pyysi tunnistautumaan.

Sampo Pankin teknisestä tuesta kerrottiin lauantaina 12.4., ettei heidän järjestelmissään ole vikaa. Verohallituksen Myllys-Kauppisen mukaan Sampo Pankin varmennepalvelussa on ollut katkos 11.4.2008 kello 15.40–12.4.2008 klo 14.10.

– Tänä aikana pankin järjestelmä ei palauttanut käyttäjätietoja tunnistuspalvelimelle. Tämän vuoksi tunnistautuminen epäonnistui.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (25)

Huono 0
Veroilmoitus verkossa -palvelu on palasi linjoille eilen iltapäivällä. Se suljettiin tiistaina aamuna havaittujen ongelmien takia.
Digitoday
Huono 0
Eipä toiminut ko. viikonloppuna tunnistautuminen Sampon tunnuksilla myöskään verkkoposti.com palvelussa. "Ei meillä mitään vikaa ole" -pankki vaihtuu huomenna luotettavampaan.
Vikaa vikaa
Huono 0
Eipä toiminut ko. viikonloppuna tunnistautuminen Sampon tunnuksilla myöskään verkkoposti.com palvelussa. "Ei meillä mitään vikaa ole" -pankki vaihtuu huomenna luotettavampaan.
Vikaa vikaa
Huono 0
Eipä toiminut ko. viikonloppuna tunnistautuminen Sampon tunnuksilla myöskään verkkoposti.com palvelussa. "Ei meillä mitään vikaa ole" -pankki vaihtuu huomenna luotettavampaan.
Vikaa vikaa
Huono 0
Eipä kyllä toiminut ko. viikonloppuna tunnistuspalvelu verkkoposti palveluunkaan. "Ei meillä mitään vikaa ole" -pankki vaihtuu huomenna toiseen.
Vikaa vikaa
Huono 0
Se on mormaalia ettei toimi.
Ei siinä mitään vikaa ola
Huono 0
Olis se asiasi yhdelläkin viestillä tullu selväks...
Vikaa vikaa:lle
Huono 0
Vi har skaffat det haer danske bank system som funkar i Zimbabwe och Irland - trots ingen anvaender det. Inom kort ingen skall anveanda det haer i Finland heller
Jörgen
Huono 0
Vi har skaffat det haer danske bank system som funkar i Zimbabwe och Irland - trots ingen anvaender det. Inom kort ingen skall anveanda det haer i Finland heller
Jörgen
Huono 0
Tunnistautuminen onnistui, mutta sen jälkeen käyttäjä palautettiin takaisin sivulle, joka pyysi tunnistautumaan.

Sampo Pankin teknisestä tuesta kerrottiin lauantaina 12.4., ettei heidän järjestelmissään ole vikaa. Verohallituksen Myllys-Kauppisen mukaan Sampo Pankin varmennepalvelussa on ollut katkos 11.4.2008 kello 15.4012.4.2008 klo 14.10.

Tänä aikana pankin järjestelmä ei palauttanut käyttäjätietoja tunnistuspalvelimelle. Tämän vuoksi tunnistautuminen epäonnistui.


Jotensakin uskon enemmän verohallinnon kommenttia kuin sammon.

Sammon EI KOSKAAN OLLUT ONGELMIA -tiedoituslinja jatkuu
El Bimbo
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.