Holmlund: Verkkorikokset halpoja toteuttaa

Tietoturvallisuus on yritysturvallisuuden haastavin alue, arvioi sisäministeri Anne Holmlund.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
21.4.2008 13:22 Tietoturvallisuus on yritysturvallisuuden haastavin alue, sillä verkossa suoritetut rikokset ovat halpoja toteuttaa ja kiinnijäämisen riski on pieni, totesi sisäministeri Anne Holmlund maanantaina Vammalassa.
Holmlundin mukaan uhat kohdistuvat kaiken kokoisiin yrityksiin, eikä maantieteellinen sijainti enää anna erityistä suojaa suomalaisyrityksille
- Suomessa suuret yritykset ovat varsin hyvin varautuneita, mutta pienten ja keskisuurten yritysten varautumisessa tietoturvauhkiin on puutteita. On selvää, että pk-yritykset eivät yksin voi kaikkeen varautua ja siksi yhteistyön tiivistäminen viranomaisten ja yritysten välillä on erityisen tärkeää, Holmlund sanoi.
Ministerin mukaan myös järjestäytynyt rikollisuus on nouseva uhkatekijä yrityksille. Hän korosti puheessaan, että järjestäytynyt rikollisuus käyttää hyväkseen laillista yritystoimintaa, muun muassa rakennusalalla.
Hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota yritysturvallisuuden parantamiseen.
- Viranomaisten on kyettävä jatkossa yhä paremmin informoimaan yrityksiä rikosuhista. Ohjelmassa esitetäänkin luotavaksi turvallisuusportaali, josta yritykset saisivat keskitetysti tietoa turvallisuusasioista.
Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa ehdotetaan myös selvitettäväksi kansallisen tietoliikenneturvallisuusviranomaisen perustamista.
- Turvallisuus ja kilpailukyky liittyvät läheisesti toisiinsa. Yhteistyöllä voimme vaikutta siihen, että Suomi on tulevaisuudessa yhä kilpailukykyisempi ja turvallisempi maa, Holmlund huomautti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:39 Yhdysvallat aikoo harpata laajakaistassa
- 15.3. Ford aikoo avata oman App Storen autoille
- 15.3. Nokia vei leivän Vodafonen kartantekijöiltä
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 15.3. Google-haut loppuvat lähes varmasti Kiinassa
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Wii hävisi Xboxille Yhdysvalloissa
- 15.3. Verkon pornotunnus jäi pöydälle
- 15.3. Apple antaa uuden iPadin, jos vanhan akku rikkoutuu
- 15.3. Kallasvuon tulot nousivat miljoonilla viime vuonna
- 15.3. Nettiosoite viettää tänään synttäreitä
- 15.3. Valta valui suomalaisilta Nokian johdossa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 15.3. Kevät tuo kauppoihin Android-vyörytyksen
- 15.3. Apple antaa uuden iPadin, jos vanhan akku rikkoutuu
- 15.3. Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa
- 15.3. Nokia: Applen haaste on harhaanjohtamista
- 15.3. Nokia vei leivän Vodafonen kartantekijöiltä
- 15.3. Valta valui suomalaisilta Nokian johdossa
- 15.3. Kallasvuon tulot nousivat miljoonilla viime vuonna
- 15.3. Wii hävisi Xboxille Yhdysvalloissa
- 15.3. Ford aikoo avata oman App Storen autoille
- 15.3. Google-haut loppuvat lähes varmasti Kiinassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Facebook tietää pian missä luuhailet 10:49
- Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella 17:08
- Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa 15:03
- Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa 13:28
- Hyökkäys hallitsi Microsoftin korjaustiistaita 15:02
- Vodafonen kännykästä löytyi viruksia esiasennettuna 14:46
- Apache-ohjelmisto suojattiin hyökkäyskoodilta 13:17
- Lisää
-
221 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
75 e
Lenovo ThinkPad W510 (Core i7-820QM, 4 Gt, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
47 e
HP 4410t Mobile Thin Client (Celeron 575, 2 Gt, 14", Windows Embedded), kannettava tietokone
-
40 e
Packard Bell EasyNote TJ75-724 (Core i5-430M, 4 Gt, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
40 e
-
-108 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-106 e
HP 8100SFF (Core i5-650, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-93 e
HP 8100CMT (Core i5-660, 4 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-75 e
Compaq Presario CQ5320sc (Athlon II X2 215, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-75 e
Acer Aspire M5810 (Core i5-750, 8 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö