Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pöytäkirja eloisaa luettavaa

Suvi Lindén vs. kansanedustajat

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

30.4.2008 15:07 Jos vappupäiväksi kaipaa nasevaa luettavaa, niin eduskunnan eilisen täysistunnon pöytäkirja PTK 45/2008, tai ainakin osa siitä, kelvannee.

Kyse on eilisestä lähetekeskustelusta, jossa puitiin niin sanottua 'Lex Nokiaa' tai 'urkintalakia', joka muun muassa sallisi työnantajien joissakin tilanteissa tutkia sähköpostin tunnistetietoja. Paikalle saapui lähinnä lain vastustajia.

Kansanedustajat ihmettelivät sähköisen viestinnän tietosuojalain esitettyä muutosta, ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok) puolustautui parhaansa mukaan.

Suvi Lindén totesi pitkässä avauspuheenvuorossaan esimerkiksi, että esitystä valmisteltaessa arvioitiin seikkaperäisesti mahdollisuutta antaa yrityssalaisuuksien vuotamisen tai viestintäverkkojen luvattoman käytön selvittäminen yksin poliisin tehtäväksi.

- Yhteisötilaajien määrän, vikatilanteiden ja väärinkäytösten moninaisuuden, järjestelmien erilaisuuden ja tehtävän vaatimien resurssien laajuuden vuoksi tätä vaihtoehtoa ei pidetty työryhmässä lainkaan toteuttamiskelpoisena.

- Rikosten esitutkinnan suorittaisi edelleen poliisi. Esityksellä ei siirrettäisi poliisin tehtäviä yrityksille, Lindén korosti.

Eri kansanedustajat tarttuivat tähän. Esimerkiksi Annika Lapintie (vas) katsoi, että tässä ollaan nyt antamassa työnantajalle suuremmat valtuudet kuin poliisille.

Minna Sirnö (vas) meni pidemmälle:

- Perusoikeudet ylipäätänsä näyttävät olevan Vanhasen hallitusten hampaissa. Viime kaudella kokoontumisoikeutta yritettiin rajoittaa rajusti. Tällä kaudella lakko-oikeuden rajoittamisesta on puhuttu, ja nyt mennään ihmisten kirjesalaisuuteen. Jättääköhän tämä hallitus jäljelle enää edes ajatuksenvapautta ihmisille, Sirnö kysyi.

Myös kokoomuksesta kuului soraääniä, kun Tuulikki Ukkola sanoi pöytäkirjan mukaan näin:

- Minä sanoisin, että pahin uhka yritykselle ovat notkuvat johtajat kaljapöydän ääressä. Siellä ne salaisuudet paljastuvat, jos paljastuakseen ovat. Minä tiedän ja ymmärrän, että tämä tapaus on syntynyt Oulusta, koska siellähän Nokiasta lähti erilleen muutama huippuyksilö ja perusti oman firman ja vei mukanaan suuria salaisuuksia. Tämä on Lex Oulu, valitettavasti.

Keskustan Mikko Alatalo tasapainoili sekä lain puolesta että vastaan. Kokoomuksen Ulla Karvo lieni lakiesityksen selvin kannattaja keskusteluun osallistuneista kansanedustajista.

ArkistoJyrki Kasvi toivoo perustuslakivaliokunnan puuttuvan Lex Nokiaan 29.4.2008
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.