Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahaa meni 32 000 euroa

WinCapita-uhri: Ahneelle hölmölle käy näin

2.5.2008 14:29 Helsinkiläisellä Mikko Kainiemellä kävi huono tuuri: sijoitusklubi WinCapita sulkeutui juuri ennen kuin hän olisi alkanut saada klubiin sijoittamiaan rahoja ulos.

Freelancer-kuvaaja Mikko Kainiemellä tulee tänään kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hän teki ensimmäisen sijoituksensa nettisijoitusklubi WinCapitaan. Hänelle ei tullut mieleenkään, että kyseessä oli suuren luokan huijaus.

Kainiemi sanoo, että tavalliselle ahneelle suomalaiselle käy juuri niin kuin hänelle. Kun on sinisilmäinen ja samalla myös ahne, ei ota tarpeeksi selvää asioista.

– Tuli vastaan hyvä tilanne, jossa voi helposti kasvattaa rahoja niin, että pääsee aikaisin eläkkeelle.

Kainiemi sijoitti kaverinsa suosituksesta sijoitusklubiin alussa 20 000 euroa. Kainiemi olisi saanut nostaa rahoja puoli vuotta sijoituksen tekemisestä, mutta hän päätti jatkaa korkojen ja rahasumman kasvattamista. Viime syksynä Kainiemi sijoitti WinCapitaan vielä 12 000 euroa.

Tarinan loppu on tuttu lehtien palstoilta. WinCapitan nettisivut menivät kiinni maaliskuun alussa. Sivujen sulkeuduttua sijoitusklubin jäsenet eivät enää voineet nostaa rahojaan. Suomalaisilla WinCapita-uhreilla on saatavia ainakin sadan miljoonan euron edestä.

– Itselleni kävi todella huono tuuri. Jos sivut olisivat olleet pystyssä vielä viikon, olisin saanut rahani takaisin, Kainiemi kertoo.

Kainiemi menetti 32 000 euroa ja hänen kaverinsa 100 000 euroa. Kainiemi kertoo nuoresta kaverista, joka otti WinCapita-sijoitusta varten 30 000 euroa velkaa.

– Nuori kaveri ei ole tehnyt rikosilmoitusta. Ehkä hän elättelee toivoa, että sivut vielä ilmestyvät takaisin.

Huijareilla tilejä
Hong Kongissa

Brittipankin jäädyttämät viisi miljoonaa euroa antavat pientä toivoa sijoittajille. Kainiemi uskoo, että Suomen poliisi löytää maailmalta vielä lisää WinCapitan huijareiden tilejä.

– Annoin poliisille vinkin, että pari huijaria on sijoittanut Hong Kongin pankkien tilille.

Kainiemi kertoo myös, että yksi Pattayalla vaikuttava suomalaishuijari on alkanut realisoida rakennusalan sijoituksiaan.

Kainiemi ei elättele suuria toiveita rahojen takaisin saamisesta. Hän ei usko, että oikeuskäsittely toisi rahoja heti takaisin. Hän uskoo, että WinCapitan selvittely kestää oikeusistuimessa monta vuotta. Huijarit venyttävät käsittelyä ja vievät jutun aina korkeimpaan oikeuteen asti.

WinCapita-uhrien rahat voivat pahimmassa tapauksessa päätyä valtiolle.

– Jos näyttää siltä, että olemme pyrkineet rikastumaan sijoittamalla varoja rikolliseen kohteeseen, valtio saa tällöin rahat.

Kainiemi sanoo, että hänellä ei ole ollut WinCapita-seikkailusta muuta hyötyä kuin 32 000 euron menetys.

Ihmissuhteet
joutuvat koetukselle

WinCapitan jälkipyykki on vienyt monet ihmissuhteet ruvelle, Kainiemi uskoo.

– Yhdessä keskisuomalaisessa kunnassa kunnanjohtajan vaimo oli sijoittanut aviomiehen tietämättä suuria summia WinCapitaan. Kunnanjohtaja sai tietää asiasta vasta nyt huijauksen paljastuttua.

Kainiemellä on puhdas omatunto siitä, ettei hän houkutellut kavereita eikä sukulaista sijoitusklubiin. Hän ei kanna kaunaa myöskään kaverilleen, joka antoi vinkin WinCapitasta. He ovat edelleen hyviä ystäviä.

– Suurin syyllinen löytyy, kun katsoo peiliin. Oma tietämättömyys saa tällaista aikaan.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.