Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Avainhenklilöiden uhkailu lisääntynyt

Holmlund: Tietotekniikka tuonut uusia rikoksentekomahdollisuuksia

Sisäministeri Anne Holmlund kertoo, että yritysten avainhenkilöiden uhkailu on lisääntynyt.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

28.5.2008 13:07 Häiriöt yrityksen toiminnassa ja henkilöstöön tai tietopääomaan kohdistuvat turvallisuusriskit saattavat olla kohtalokkaita yritykselle, kertoi sisäministeri Anne Holmlund puhuessaan keskiviikkona sisäisen turvallisuuden vaikuttajaseminaarissa Helsingissä.

Ministerin mukaan kehittyvä tietotekniikka on luonut mahdollisuuksia uusille rikoksentekotavoille eikä maantieteellinen asema enää suojaa yrityksiä.

- Huomattavaa on myös, että yritysten avainhenkilöihin kohdistuva uhkailu on lisääntynyt, Holmlund totesi.

Holmlundin mukaan yritysten ja viranomaisten yhteistyön tiivistäminen on tärkeää, sillä yritykset eivät yksin voi varautua uhkiin.

- Lisääntyvässä määrin järjestäytynyt rikollisuus käyttää hyväkseen laillista liiketoimintaa. Tämä on uhka sekä liiketoiminnalle että yhteiskunnalle, sillä se edistää rikollisen toiminnan pääsyä yhteiskunnan rakenteisiin ja lisää korruption mahdollisuutta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Häiriöt yrityksen toiminnassa ja henkilöstöön tai tietopääomaan kohdistuvat turvallisuusriskit saattavat olla kohtalokkaita yritykselle, kertoi sisäministeri Anne Holmlund puhuessaan keskiviikkona sisäisen turvallisuuden vaikuttajaseminaarissa Helsingissä.
Digitoday
Huono 0
No shit, Sherlock!
Mr. Watson
Huono 0
Dig deeper, Watson.

Taitaa olla aika köyhä uutispäivä?
Hoh
Huono 0
Millä pätevyydellä Holmlund mosia vitsejä laukoilee.
Hallitus eroa.
Huono 0
Onhan Holmlundilla pätevyyttä,eduskunnassahan riehuu Suomen suurin korruptio jengi.Kaikki ovat lahjottuja.Siihen pitäisi puuttua ensin.
eruskunta on rikollisjärjestö.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.