Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyökkäyksen syynä yleinen inho operaattoria kohtaan

Comcast-krakkerit hämmästyivät huomiosta

Kuva: Matias Mäki

1.6.2008 19:13 Kaapelioperaattori Comcastin kotisivun kaapannut krakkerikaksikko odottelee FBI:n kolkuttelevan kohta kotiovella.

Krakkerit "Defiant" ja "EBK" kertoivat tempauksestaan Wiredin Threat Levelille. He ovat yllättyneitä ja innoissaankin Comcast.netin kaappauksen saamasta laajasta huomiosta. Mutta samalla he tiedostavat tekonsa vakavuuden.

- Toivon, että olisin alaikäinen, sillä tämä tulee olemaan todella pahaa, nyt 19-vuotias Defiant totesi.

Krakkerit väittävät saaneensa Comcast.netin haltuunsa domain-nimien rekisteröijän Network Solutionsin edelleen olemassa olevan haavoittuvuuden avulla, joskin yhtiö kiistää aukon. Comcastia yritettiin ensin varoittaa haavoittuvuudesta, Defiant korosti.

Salasanoja ei kaapattu

Kaksikon mukaan Comcast.net-hyökkäys olisi saattanut olla rajoitetumpi, jollei operaattorin tekninen henkilö olisi lyönyt luuria korvaan, kun hänelle kerrottiin sivun kaappauksesta. Tästä tuohtuneena kaksikko ryhtyi uudelleen ohjaamaan sivuille saapuvaa liikennettä niin, että kävijät saivat ruudulleen viestin sivujen krakkeroinnista.

Mutta kenenkään Comcast-käyttäjän verkkosähköpostin tunnuksia tai salasanoja ei kerätty, duo ilmoittaa. Myös Comcast on samaa mieltä.

Hyökkäyksen syynä oli yleinen inho Comcastia kohtaan. Krakkerit kiistivät, että taustalla olisi ollut Comcastin harjoittama BitTorrent-häirintä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.