Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uhri tahtoisi enemmän

Keppostelijat pyysivät anteeksi YouTubessa

Anteeksipyyntövideossa pojat varoittavat niin sanottujen "fire in the hull" -pilojen seurauksista.

11.6.2008 10:15 Kaksi teinipoikaa julkaisi oikeuden määräyksellä anteeksipyynnön YouTube-videon muodossa heitettyään aiemmin limutölkin pikaruokalan työntekijän kasvoille ja ladattuaan pätkän YouTubeen.

NBC:n Today Show kertoo tapauksesta. Pilan uhriksi joutunut pikaruokalan työntekijä onnistui salapoliisityön ja sosiaalisten taitojensa avulla selvittämään kaksikon henkilöllisyyden saadakseen heidät oikeuteen.

Koltiaisille määrättiin Floridassa sata tuntia yhdyskuntapalvelusta. Lisäksi heidän piti maksaa korvauksia pikaruokalalle sotkun siivouksesta ja julkaista anteeksipyyntövideo YouTubessa.

Mutta työntekijä harmittelee, ettei hän ole saanut kaksikolta henkilökohtaista anteeksipyyntöä. Anteeksipyyntövideossa ei näy poikien kasvoja, eikä heidän nimiään kerrota, kun taas alkuperäisessä pilavideossa uhrin naama näkyy selvästi. Hän onkin törmännyt ihmisiin, jotka ovat tunnistaneet hänet nimenomaan YouTube-videosta.

Laki kuitenkin vaatii teinien yksityisyyttä suojeltavan. He tekivät myös kirjallisen anteeksipyynnön.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.