Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiinassa yli puolet maailman haittaohjelmasivuista

Suurin osa haittaohjelmasivuista sijaitsee Kiinassa

Kiinassa sijaitsevien sivujen selaaminen on merkittävästi vaarallisempaa kuin muualla maailmassa sijaitsevien

25.6.2008 11:57 Stopbadware.org kertoo Googlen Safe Browsing -hankkeen tilastoista paljastuvan yli 200 000 haittaohjelmia levittävää sivua. Suurin osa niistä sijaitsee palvelimilla Kiinassa.

Stopbadware-tietoturvasivuston toukokuun 2008 raportissa analysoitiin yli 200 000 haittaohjelmia levittävää sivua Googlen Safe Browsing -hankkeen diagnostiikkatietojen pohjalta.

Sivuston raportissa on tärkeää huomioida, että raportti käsittelee kaikkia haittaohjelmia levittäviä sivuja, eli myös tahattomasti saastuneet sivut lasketaan raportissa haittaohjelmasivuiksi.

Haittaohjelmasivuista yli
puolet sijaitsee Kiinassa

Maakohtaisen analyysin mukaan haittaohjelmia levittävistä sivuista ylivoimaisesti eniten, 52 prosenttia, sijaitsee Kiinassa. Toiseksi eniten haittaohjelmasivuja sijaitsee Yhdysvalloissa 21 prosentin osuudella.

Seuraavaksi eniten haittaohjelmia sisältäviä sivuja sijaitsee Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Etelä-Koreassa ja Iso-Britanniassa.

Mainittavaan osuuteen listalla nousevat myös tuntemattomat tekijät eli sivut, joiden maata analyysissa ei pystytty selvittämään.

Myös Venäjällä suhteellisen
paljon haittaohjelmasivuja

Analyysissä arvioitiin maita myös vertaamalla haittaohjelmasivujen määrää miljoonaa käyttäjää kohti.

Kiina nousi myös tällä listalla kirkkaasti kärkeen, haittaohjelmasivujen määrän ollessa 689 miljoonaa internetkäyttäjää. Toisena listalle nousi Venäjä vastaavan määrän ollessa 307. Kolmantena listalta löytyy Yhdysvallat vastaavalla luvulla 212.

Käyttäjäkohtaista haittaohjelmasivumäärää analysoidessa käytettiin CIA:n tilastoja maiden internetkäyttäjistä vuosilta 2005–2008.

Venäjän korkean sijoituksen tällä listalla arvioidaan olevan tilastollisesti vääristynyt. Venäjän internetkäyttäjien määrä kasvaa nopeasti, mutta CIA:n tilasto maan internetkäyttäjistä on vuodelta 2006.

Haittaohjelmasivujen
todellista määrää ei tiedetä

Stopbadware kertoo Googlen hankkeesta saamansa datan olevan rajoittunutta siltä osin, että Googlen käyttämä skannaustekniikka paljastaa vain tietyillä tavoilla käyttäytyvät haittaohjelmasivut.

Raportissa kerrotaan myös skannausten mahdollisesti suuntautuneen painottuneena tiettyihin verkkoihin tai sisältötyyppeihin.

Näistä rajoitteista huolimatta, sivusto uskoo analyysinsä kattavan riittävän järkevästi koko internetin ekosysteemin.

PdfStopbadware.orgin toukokuun 2008 raportti
Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Kiinalaisella IP:llä tässäkin kuussa yritetty kolme kertaa "päivittää" haittaohjelmaa jonka poistin viime lokakuussa.
Törppö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.