Kolmannes ruotsalaista tukee salakuuntelulakia

Ruotsin tuore salakuuntelulaki ei nauti kansan enemmistön suosiota.
Kuva: Mika Lahdensivu
27.6.2008 12:27 Tukholma - Lähes joka toinen ruotsalainen suhtautuu kielteisesti lakiin, joka mahdollistaa valtion rajat ylittävän tietoliikenteen salakuuntelun, kertoo tuore mielipidetiedustelu. Lailla on kuitenkin myös vahva kannattajajoukko: 36 prosenttia kansasta puoltaa tuoretta eduskunnan päätöstä.
Kansanedustajien niukan enemmistön äskettäin hyväksymä lakiesitys valtion rajat ylittävän tieto- ja puheluliikenteen salakuuntelusta ei nauti yhtä suurta suosiota kansan keskuudessa.
Aftonbladetin juuri teettämän mielipidetiedustelun mukaan 47 prosenttia kansasta vastustaa lakia, 36 prosenttia kannattaa ja 17 prosenttia ei osaa tai halua ilmaista kantaansa. Mielipidettä tiedusteltiin kaikkiaan tuhannelta ruotsalaiselta.
Erityisen tyytymättömiä ovat 18-29 -vuotiaat. Tässä ikäryhmässä lakia vastustaa 67 prosenttia kansasta. Ikäryhmän miehistä peräti neljä viidesosaa lukeutuu lain vastustajiin, kun taas naisista vain noin joka toinen vastustaa sitä.
Aftonbladetin mukaan naiset suhtautuvat lakiin yleisestikin myönteisemmin kuin miehet. Niin ikään nykyisten oppositiopuolueiden kannattajat näyttävät suhtautuvan lakiin kriittisemmin kuin hallituspuolueiden edustajat. Toisaalta jälkimmäistenkin joukossa esimerkiksi keskustapuolueen kannattajista peräti 48 prosenttia vastustaa nyt hyväksyttyä salakuuntelulakia.
Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?
Miten itse kukin suhtautuu eduskunnan hyväksymään lakiesitykseen, ei välttämättä kerro, miten Ruotsissa ajatellaan itse tiedustelutoiminnan tarpeellisuudesta.
Monet lakiesitykseen kriittisesti suhtautuvista poliitikoista niin hallitus- kuin oppositiopuolueissakin ovat vaatineet lähinnä toisenlaista lakiesitystä, jossa tiedusteluviranomaisten toiminta olisi tarkemmin säädeltyä, kohdennettua ja valvottua.
Lakiesityksen jälkipuintia on käsitelty myös Digitodayn Absolut-blogissa keskiviikkona. Blogin tiistainen merkintä paneutuu puolestaan keskusteluun siitä, miten salakuuntelulain odotetaan muokkaavan Ruotsin poliittista karttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (3)