Salakuuntelulain kannattajille puoli miljoonaa protestimeiliä

Ruotsin eduskunta on saanut kansalaisilta runsaasti viestejä. Yksi niistä oli äskettäin löytänyt paikkansa eduskuntatalon ikkunalaudalta.
Kuva: Mika Lahdensivu
30.6.2008 11:32 Tukholma - Eduskunta lomailee, mutta mielenosoitukset Ruotsin salakuuntelulakia vastaan jatkuvat sitkeästi niin kaduilla kuin netissäkin. Lakia kannattaneille kansanedustajille lasketaan saapuneen jo puolisen miljoonaa protestimeiliä.
Ruotsin kansanedustajat lomailevat, mutta mielenosoitukset juuri hyväksyttyä salakuuntelulakia eli niin sanottua FRA-lakia vastaan eivät osoita tyyntymisen merkkejä.
Sähköisistä mielenilmauksista näyttävin lienee iltapäivälehti Expressenin käynnistämä meilikampanja. Lehti tarjoaa verkkosivuillaan viestilomaketta, jonka allekirjoittamalla lukija voi lähettää protestiviestin eduskuntaan siten, että sen saavat kaikki lain puolesta äänestäneet kansanedustajat.
Maanantaiaamuisten tietojen mukaan eduskuntaan lasketaan saapuneen jo lähes puoli miljoonaa sähköpostiviestiä. Eduskunnan mukaan viestitulva ei kuitenkaan ole aiheuttanut teknisiä ongelmia.
- Luonnollisesti meidän kaikkien olisi pitänyt lähettää tällaisia viestejä ja vaikuttaa edustajiimme useilla tavoilla jo ennen äänestystä, kirjoittaa blogissaan iltapäivälehti Expressenin digitaalisesta mediasta vastaava päätoimittaja Thomas Mattsson. Hänen mukaansa on myös selvää, että valtavirtaviestimet tai "vanha media, kuten niitä nykyään nimitetään", epäonnistuivat omassa roolissaan.
Salakuuntelulakia vastaan on osoitettu mieltä myös kaduilla ja toreilla. Viikonvaihteessa mielenosoituksia oli Piratpartietin sivuilleen kokoman listan mukaan ainakin Göteborgissa, Örebrossa ja Uumajassa.
Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?
Torstaina salakuuntelulain vastustajien verkosto aikoo järjestää Tukholmassa "banaanivaltioteemaisen" katutapahtuman. Stoppa FRA-lagen -kampanjasivuston mukaan tilaisuudessa kuullaan sambaa ja jaetaan ohikulkijoille banaaneja ikään kuin viestiksi siitä, että Ruotsi on ottanut merkittävän askelen kohti banaanitasavalloille tyypillistä poliittista ilmastoa.
Iltapäivälehti Aftonbladetin viime viikon lopulla julkistaman kyselytutkimuksen mukaan tuoretta salakuuntelulakia tukee kolmannes ruotsalaisista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
Ja vastustaa 47%. Järjestäkööt kansanäänestyksen, katsotaan miten nuo prosentit asettuvat.
Toivottavasti kansa osaa nyt toimia vaaleissa oikein, tai edes äänestää.
Nettikäyttätymisestä selvii varmasti kaikki taipukset, suoramarkkinoinnissa se olisi arvokasta tietoa.
Nyt ongelmana on että valvontaa on tehtävä sillä jos joku terrori-isku tapahtuu eikä FRA:llä ole mitään materiaali esitettäväksi se on poliittinen itsemurha,
kaikki nauraisi FRA:lle että terroristit soitteli juuri kun FRA pojat oli kahvitauolla tai vessassa hiusverkkoa laittamassa.
Ja sekö ei ole, jos semmoinen tapahtuu ja materiaaliakin estämiseen olisi ollut, mutta hautautui kauhean määrän alle turhaa dataa, kun on pakko kuunnella kaikkia?