Maanantain hyökkäykset tulivat Tsekistä ja Norjasta

Palvelunestohyökkäyksissä hyökkäyksen kohteena olevan palvelun käyttö pyritään usein estämään ylikuormittamalla palvelua avaamalla sinne valtavia määriä yhteyksiä. Usein yhteyspyynnöt tulevat kaapatuilta tietokoneilta.
1.7.2008 15:07 Plenware kertoo, että eiliset palvelunestohyökkäykset on jäljitetty Tsekkiin ja Norjaan, mutta se ei välttämättä tarkoita, että hyökkäykset olisi alun perin näistä maista laukaistu.
Hyökkäykset tapahtuivat neljästä pisteestä Norjasta ja Tsekistä, ja yhteyksiä hyökkäyspisteistä avattiin satoja tuhansia sekunnissa.
- [Hyökkäyksessä käytetyt] kaapatut palvelimet olivat näistä maista, mutta on tässä vaiheessa vaikea sanoa mistä [hyökkäys] oli lähtöisin, liiketoimintajohtaja Sami Somero Plenwarelta kertoo.
- Alkuperäisiä lähteitä on ihan mahdollista etsiä tutkinnan edetessä. Kuitenkin tällaisista tapauksista jää aika paljon jälkiä eri tahojen lokeihin, Somero jatkaa. Maanantain tapauksesta jätetään poliisille tutkintapyyntö.
Plenware ei ollut yksin
Maanantaina siis tapahtui useita palvelunestohyökkäyksiä Suomen suosituimpia verkkopalveluita kohtaan. Hyökkäysten kohteisiin kuului muun muassa Plenwaren ylläpidossa olevia tunnettuja verkkopalveluita, kuten MTV3.fi, Kauppalehti.fi tai Iltalehti.fi.
Mutta myös muiden yhtiöiden isännöimiä palveluja, kuten Suomi24, joutui iskun kohteeksi.
Palvelunestohyökkäys on rikos, jonka torjunta on tyypillisesti erittäin haastavaa. Plenwarelta se edellyttää sekä teknisiä valmiuksia että ylläpitäjiltä vahvaa ammattitaitoa.
Maanantain erityisenä haasteena oli hyökkäystavan muuttuminen iltapäivän kuluessa, minkä vuoksi aktiivisesta torjunnasta huolimatta Plenwaren isännöimissä palveluissa oli käyttökatkoja useaan otteeseen aikavälillä 14 - 17. Hyökkäykset jatkuivat tämänkin jälkeen, mutta Plenwaren mukaan niiden vaikutukset pystyttiin minimoimaan ja palvelut toimivat normaalisti.
Hyökkäykset eivät ole enää käynnissä.
- ArkistoFicix: emme aiheuttaneet verkko-ongelmaa 1.7.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (7)
:(
Taitaa bottiverkot olla kuiteskin kätevämpiä ddosiin kuin xss:t:P
Xss:stä on tainnut tulla trenditurvaonglema, joksi kaikkia tt-juttuja nyt epäillään. Xss vaan kuulostaa niin katu-uskottavalta, vai?