Malesiassa salakuunnellaan torrent-seurantapalvelimia

TorrentFreakin mukaan Malesiassa turvaudutaan nyt torrent-seurantapalvelimien salakuunteluun mahdollista piratismia vastaan.
21.7.2008 16:32 Malesialainen palveluntarjoaja Shinjiru on hallituksen painostuksesta sulkenut useita torrent-seurantapalvelimia (tracker). Nyt palveluntarjoaja on palauttanut joitakin palvelimia takaisin, mutta niiden liikennettä salakuunnellaan, sanoo uutissivusto TorrentFreak.
Piratismia käsittelevä uutissivusto TorrentFreak raportoi saaneensa yhteydenoton asiaa selvittäneeltä sivuston ylläpitäjältä (sysop). Ylläpitäjän epäilykset heräsivät, kun palvelimen kuormitus oli äärimmäisen korkealla.
– Kaksi päivää sitten meille selvisi, että palvelimeemme oli liitetty ulkoinen levyasema (melko kömpelöllä tavalla, voisin lisätä) ja palvelinta isännöivän yrityksen tuki ei tiennyt asiasta mitään, kunnes kaksi tuntia sitten ylläpitäjä vahvisti levyn olevan lakiosaston liittämä ja he eivät voi tehdä asialle mitään, hän kertoi sivustolle.
Ylläpitäjän viesti tarkensi toimenpiteen liittyvän tekijänoikeuksien väärinkäyttämiseen liittyviin tutkimuksiin. Sivuston mukaan tietojen keräämisestä ei ilmoitettu ja tietojen päätymisestä viranomaisten käsiin ei voida olla varmoja.
– Tämä on tärkeää tietää, koska he mitä todennäköisimmin tekevät tätä jokaiselle tietämälleen torrent-sivustolle ja käyttäjiä nauhoitetaan, ylläpitäjä totesi sivustolle.
TorrentFreakin mielestä tietojen kopioiminen asiakkaaltaan ilman ilmoittamista on erikoista, ja palveluntarjoajan asiakkaiden tulisi olla tietoisia tästä ryhtyäkseen sopiviin toimiin.
Sivuston mukaan Shinjiru ei ole vastannut kommenttipyyntöön.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Levyasema oli lakiosaton liittämä! Mitäpä he osaisivat. Säälittävää!