Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virustarjonta monipuolistunut viime vuosina

Nyt tehdään enemmän erilaisia viruksia

Tietoturvayhtiön mukaan virustehtailijat pyrkivät tarjoamaan nykyään jokaiselle jotakin.
Kuva: Ville Myllynen/Lehtikuva

28.7.2008 10:33 Toisistaan eroavia viruksia ja haittaohjelmia tehtaillaan nyt enemmän kuin ennen, tietoturvayhtiö väittää.

– Jos miljoona konetta yritettiin saastuttaa ennen yhdellä viruksella, nyt samaa yritetään tuhannella viruksella.

Näin kertoo tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Hyppösen mukaan mukaan toisistaan eroavien virusten määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun viime vuosina.

– Haittaohjelmien kehittäjät ovat muuttaneet taktiikkaansa.

Miljoona
rikki

Sanojen tueksi Hyppönen esittelee F-Securen virustietokannan määritelmien kasvukäyrää.

Virustorjuntaohjelmat käyttävät tietokantoihin tehtyjä määritelmiä virusten tunnistamiseen. Määritelmät on tehty siten, että yksi määritelmä pätee usein moneen versioon samaa tekniikkaa hyödyntävästä viruksesta.

Virusmääritelmien lukumäärä on kasvanut voimakkaasti vuoden 2005 jälkeen, Hyppönen kertoo.

Vuonna 2005 tietokannassa oli 145 000 määritelmää. Kaksitoista kuukautta myöhemmin määritelmiä oli jo 259 000. Vuonna 2007 määritelmiä löytyi 491 000 kappaletta.

Viime torstaina F-Secure kertoi blogissaan, että sen virustietokannassa on nyt yli miljoona virusmääritelmää.

Tietoturvayhtiö Symantec kertoi viime huhtikuussa, että virusten ja haittaohjelmien määrä ylitti miljoonan.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Hyppösen F-Secure-mainokset menevät aina läpi uutisina.
argh
Huono 3
Hyppösen F-Secure-mainokset menevät aina läpi uutisina.
Hanki elämä.
pösilö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.