Brittikrakkeri etsii helpotusta ihmisoikeustuomioistuimesta
31.7.2008 13:54 Suurta huomiota saanut brittikrakkeri sanoo olevansa pahoillaan tekemisistään, mutta pitävänsä reaktioita niihin kohtuuttomina.
Britannian sisäministeriön edustajan mukaan kulttikrakkeri Gary McKinnonilla on 14 päivää aikaa valittaa päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, skottisanomalehti The Herald kirjoittaa.
Britannian parlamentin ylähuone hylkäsi keskiviikkona 42-vuotiaan McKinnonin valituksen luovutuspäätöksestään.
Yhdysvallat syyttää McKinnonia murtautumisesta Yhdysvaltain huippusalaisiin sotilasverkkoihin ja vaatii hänen luovuttamistaan oikeudenkäyntiä varten.
Valitus
tekeillä
McKinnonin lakiedustajien mukaan lakilordien hyväksymästä luovutuspäätöksestä tullaan valittamaan Strasbourgissa sijaitsevaan ihmisoikeustuomioistuimeen.
McKinnonin puolustus hakee tuomioistuimelta aluksi "tilapäistä lievitystä" luovutuspäätökseen.
Mikäli tämä myönnetään, McKinnonin luovuttamisprosessi Yhdysvaltain viranomaisille keskeytyy, kunnes ihmisoikeustuomioistuin on antanut päätöksensä asiassa, sisäministeriön edustaja kertoi.
The Heraldin arvion mukaan päätöksen antamisessa saattaa kulua helposti vuosi.
Mutta mikäli tilapäistä lievitystä ei myönnetä, luovutusprosessi nytkähtää eteenpäin.
Jos tietomurtoja kohdellaan terrorismilakien pohjalta, McKinnon voidaan tuomita jopa 60 vuoden vankeuteen, mikäli hänen katsotaan syyllistyneen kaikkiin kuuteen syytteeseen, yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa.
- ArkistoBrittikrakkerin luovutus USA:han vahvistettiin 30.7.2008
- ArkistoBrittikrakkeri: USA uhkasi sotilastuomioistuimella 28.7.2008
- KyselyOsallistu Digitodayn krakkerikyselyyn
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (4)
Itse en ainkaan hyväksy jos EU maiden kansalaisia aletaan luovuttamaan ihmisoikeuksia polkevaan, kidutuksen sallivaan, kuolemantuomioita käyttävään ja muihin maihin lähes mielivaltaisesti hyökkäävään maahan.
Krakkeri on tehnyt rikoksen, joka käsitellään oikeudessa. Tyhmyyttään vielä vieraanvaltion puolustusvoimia vastaan. Parempi oikeuskäsittely, kun asia hoidettaisiin kylmän sodan malliin agenttien toimesta Britanniassa.
Tuomiokaan hänen tekemästä rikoksesta ei automaattisesti tarkoita sitä, että krakkeri istuu sen Yhdysvalloissa. Britannian ja Yhdysvaltojen välillä on vankien vaihtoa, eli tuomittu voidaan siirtää kotimaahansa kärsimään tuomio.