Teleyrityksille ohjeita dns-aukolta suojautumiseen
31.7.2008 10:46 Viestintäviraston tietoturva-ammattilaiset antavat operaattoreille opastusta, miten jo tiettävästi alkaneilta dns-hyökkäyksiltä voi suojautua.
Kyse on eri nimipalvelutoteutusten merkittävästä haavoittuvuudesta, jonka salat vuotivat julki ennenaikaisesti. Cert-Fi:n mukaan teleyritykset voivat rajoittaa haavoittuvuuden vaikutuksia seuraavilla tavoilla:
1) Nimipalvelinohjelmiston päivitys versioon, jossa dns-kyselyiden lähdeportit on satunnaistettu. Jos nimipalvelimen edessä on osoite- ja porttimuutoksia tekevä nat/napt-laite, on tarkistettava, että se ei poista ohjelmistopäivityksen mukanaan tuomaa satunnaisuutta.
2) Resolverinimipalvelinten konfiguroiminen siten, että rekursiivisia kyselyitä on mahdollista suorittaa ainoastaan teleyrityksen omassa hallinnassa olevista verkoista. Tällöin hyökkäys on mahdollista vain omassa hallinnassa olevasta verkosta.
3) Verkon konfiguroiminen siten, että nimipalvelimelle ei voi lähettää omassa hallinnassa olevan verkon ulkopuolelta nimipalvelukyselyitä, joihin on väärennetty oman verkon lähdeosoite.
Kohdat kaksi ja kolme tukevat toisiaan. Kohta kolme on yleisestikin hyvin tärkeä suojaustoimenpide ja mainittu myös Viestintäviraston määräyksessä 13/2005 M (pdf), Cert-Fi painottaa.
Dan Kaminskyn havaitsemaa dns-haavoittuvuutta hyväksikäyttämällä hyökkääjä voi väärentää nimipalvelutietoja ja huomaamattomasti uudelleenohjata internetin käyttäjiä haitallisille sivustoille.
Kommentit (0)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Mars-alus otti ensimmäiset kuvat
26.05.2008 Yöllä Marsiin laskeutunut Phoenix Mars Lander otti ensimmäiset valokuvat, joissa näkyy esimerkiksi ympäröivää tasankoa.
Kolme vuotta sitten
Valvepainajaiset vetosivat pelikansaan
26.05.2010 Suomalainen suurtuotanto Alan Wake valloitti valvepainajaisineen Figman virallisen pelilistan ykkössijan.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi












