Maksukorttien kopioijat ahkerina Suomessa

Korttikopioijat ovat iskeneet Suomessa.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
1.8.2008 08:07 Keskusrikospoliisin Turun yksikkö tutkii maksuvälinekorttien laajamittaiseen kopiointiin liittyvää juttua. Asiaan liittyen kolme henkilöä on pidätetty Vammalassa epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta. Lisäksi poliisilla on käsissään maksukorttikopiointeja bensiiniautomaateilla Itä-Suomessa.
Vammalan poliisi otti kiinni kolme mahdollisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvää ulkomaalaista henkilöä, jotka olivat yrittäneet manipuloida taikka manipuloineet useita eri pankkiautomaatteja eri puolilla Lounais-Suomea ja Pirkanmaata. Tekijät olivat ennen kiinniottoa ehtineet olla maassa reilun vuorokauden.
Pidätetyt olivat liikkeellä Norjasta vuokratulla Volkswagen-merkkisellä henkilöautolla. Heidän käytössään olleesta ajoneuvosta löytyi runsaasti maksuvälinekorttien kopioimiseksi tarvittavaa elektroniikkaa.
Poliisin mukaan esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että kolmikko on manipuloinut pankkiautomaatteja ainakin Naantalissa, Turussa, Humppilassa, Tampereella, Forssassa ja Vammalassa.
Jutun esitutkintapöytäkirja on tarkoitus saattaa syyteharkintaan lähikuukausina.
Bensiiniautomaattien
manipulointia
Keskusrikospoliisin itäinen osasto tutkii miehittämättömillä bensiiniautomaateilla tapahtuneita maksukorttien kopiointeja Mikkelissä ja Kuopiossa.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, että kopioiduilla tiedoilla valmistetuilla korteilla olisi nostettu rahaa.
Kopiointeja epäillään tapahtuneen ainakin tiistaina Mikkelissä Peitsarinkujalla Teboilin automaatilla ja keskiviikkona Kuopiossa A24-automaateilla Kolmisopessa ja Väliköntiellä.
Poliisi on kiinnostunut vihreästä pakettiautosta, jonka rekisteritunnuksen alkuosa on YVG. Auto saattaa liittyä epäiltyihin rikoksiin. Mahdollisista autoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille.
Jos asiakas havaitsee korttiaan käytettävän väärin, on syytä heti ottaa yhteys korttien sulkupalveluun tai omaan pankkiin sen aukioloaikana, ja kuolettaa kortti. Lisäksi on viipymättä otettava yhteys oman paikkakunnan poliisille, jolle voi ilmoittaa mahdolliset asiaan liittyvät tiedot ja havainnot.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
Kingston valmisti Duudsoneille nimikkomuistitikun
09.02.2009 Muistituotteita valmistava Kingston on tehnyt suomalaisissa TV-ruuduissa vuodesta 2001 mellastaneille Duudsoneille oman nimikkomuistitikun.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Kotipizza leipoi ennätystuloksen 18:02
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e














Kommentit (6)
Mitä tulee magneettinauhakorttien ja sirukorttien kopiointiin, niin molemmat onnistuvat. Sirukortin kopiointi vain ei ole ihan yhtä helppoa.
Mitähän tämäkin lause taas on tarkoittavinaan...
Itse olen jo parin vuoden ajan tehnyt niin, että nostan lompakon numeronäppäimistön yläpuolelle samalla kun näppäilen tunnusluvun niin että mahdollinen kamera ei näe mitä numeroita painelen. Vainoharhaisena myös vilkuilen ympärilleni etsien mahdollista kameraa. Eipä ole tullut eteen kameroita, mutta tämän uutisen luettuani mietinkin ehkä olleeni vain aikaani edellä varovaisuudessa... :)
Eivät tarvitse. Sirukortistakin riittää magneettinauhan kopiointi. Kokemusta on.