Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuria haasteita

Väitös: Lainsäädäntöä pitää kehittää verkkorikollisia vastaan

Verkkorikollisuuden vastustaminen vaatii lainsäädäntöjen uudistamista, todetaan uudessa väitöskirjassa.

11.8.2008 08:36 Kiinassa syntyneen LL.M Xingan Lin väitöstutkimuksen mukaan tarvitaan valtion oman lainsäädännön kehittämistä tai ylikansallisia toimia, jotta verkkorikollisuuteen voidaan vastata sekä kuroa rikollisuuden ja sääntelyn välinen aukko umpeen.

Väitöskirjassa arvioidaan, että kansainvälisen tason lainsäädäntöä tulisi ajantasaistaa informaatioyhteiskunnan suojelemiseksi ja tehokkaiden oikeudellisten pelotteiden luomiseksi.

LL. M. Xingan Lin väitöskirja Cybercrime and Deterrence: Networking Legal Systems in the Networked Information Society esitellään lauantaina 16. elokuuta julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa.

Väitöskirja kertoo, että informaatio- ja kommunikaatiojärjestelmistä on tullut kaikenkattavia. Tämä aiheuttaa sen, että oikeusjärjestykseen syntyy aukkoja, kun yritetään säädellä näihin järjestelmiin liittyviä uusia rikollisuuden muotoja. Väitöstutkimuksen mukaan rikosoikeuden alaa on näiltä osin välttämättä laajennettava.

Vaikeuksia löytää menetelmiä
rikollisuuden vastustamiseen

Teknologian nopea kehitys ja toisaalta rikosoikeiden hidas kehitys ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään. tietokonejärjestelmien moninaiset roolit rikoksenteossa ja internetin desentralisaatio - hajautuminen - aiheuttavat sen,
että verkkorikollisuuden vastustamiseen on entistä vaikeampi löytää tehokkaita menetelmiä.

Monissa maissa on säädetty lakeja, joissa rangaistuksia ollaan lisätty tarkoituksena vähentää kyberrikollisuutta. Erilaiset organisaatiot ovat myös kehittäneet vastatoimia tätä rikollisuuden lajia vastaan. Väitöstutkimuksen
mukaan tästä huolimatta on tarve lainsäädännön uudistamiselle.

Internetin käytön ja käyttäjien lisääntyminen, ja informaatioon liittyvien toimintojen lisääntyminen aiheuttaa samanaikaisesti sen, että kyberrikollisilla on entistä paremmat mahdollisuudet toimintaansa.

Väitöskirjassa on tutkittu näiden rikollisten ominaispiirteitä, heidän subjektiivista tilannettaan, tyypillisiä uhreja, rikosten aika- ja paikkatilanteita, teknologian kietoutumista rikoksiin, rikosten kompleksisuutta, niiden aiheuttamia kustannuksia ja haittoja, rikosten havaitsemista ja tutkimista sekä tähän liittyviä toimivaltaongelmia.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Toivottavasti Kiinan malli ei tule Suomeen, sensuuri on vaarallista.
Jeppe
Huono 0
Mikä on rikollista toimintaa laajemmalla perpektiivillä?

Malli korruptio fortum näin alkuun.
Mikä on rikollista toimintaa laajemmalla perpektiivillä?
Huono 0
Mikä on rikollista toimintaa laajemmalla perspektiivillä?

Malli korruptio fortum näin alkuun.

Ns lansanedustajien lahjonta

50euron sakot pörssikeinottelusta miljonääreille.

lisää listaan omasi
Mikä on rikollista toimintaa laajemmalla perpektiivillä?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.