Sähköisen äänestysjärjestelmän myyjä myönsi virheet USA:ssa
26.8.2008 05:50 Premier Election Solutions on myöntänyt, että Ohion keväisissä vaaleissa kadonneet äänet johtuivat laitteiden ongelmista.
Premier Election Solutions eli entinen Diebold ei syytä enää virustorjuntaohjelmia äänestysjärjestelmien ongelmista. Network World kertoo PES:n myöntäneen, että Ohion maalisvaaleissa kadonneet äänet johtuivat äänestyslaitteen omista ohjelmisto-ongelmista.
Virustutka saattoi laukaista saman ongelman, mutta sitä ilmeni myös ilman virustorjuntaohjelmia. Yhtiö testaa parhaillaan ohjelmiston päivitettyä versiota, mutta viranomaiset eivät ehdi hyväksyä sitä ajoissa lokakuisia presidentinvaaleja varten.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Apple paikkaa Maceista yli 50 tietoturva-aukkoa 12:46
- Suomen verkkopankkeja urkitaan jatkuvasti 12:10
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäviihteelle rajua kasvua
04.02.2007 Matkapuhelinten viihdepalveluiden, kuten pelien, musiikin, aikuisviihteen ja tv-palveluiden myynti maailmassa tuplautuu tuoreen tutkimuksen mukaan viidessä vuodessa 38 miljardiin dollariin. Huomattavasti suurempana tulonlähteenä jatkaa kuitenkin edelleen kännykkäviestintä.
Kolme vuotta sitten
Telesten tahti alkaa hiljentyä
04.02.2009 Viime vuosina hyvin edenneen Telesten vauhti alkaa vaimentua taloustaantuman edetessä. Osinkokin laskee reippaasti.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Kyseinen ryhmittymä kontrolloi aika hyvin omaa puolueellista tiedonvälitystään.
Oikeistolla on hyvä huijaus menossa, kun esim. julkisia kouluja haukutaan huonoiksi ja poistetaan rahoitusta, jolloin tasokin vastaavasti laskee.
Tyhmiä kouluttamattomia ihmisiä on sitten helppo huijata viihteellisten "uutisten" kautta ja uskontohihhulien avulla.
Follow the money.