Hakkerit suunnittelevat ostosryntäystä väärennetyillä korteilla

Hakkerijoukko on saanut käsiinsä ainakin 2300 luottokortin tiedot. Kopioiduilla korteilla suunniteltiin suuria ostoksia Britannian supermarketeissa.
Kuva: Matias Mäki
29.8.2008 13:54 Britanniassa on paljastunut hakkerijengin suunnitelma tyhjentää pankkitilejä käyttämällä väärennettyjä luottokortteja kauppojen automaattikassoilla.
Brittiläinen hakkerijoukko on suunnitellut tyhjentävänsä yhdysvaltaisia pankkitilejä supermarkettien itsepalvelukassoilta, BBC uutisoi.
Varkaat ovat saaneet yhdysvaltalaisten pankki- ja luottokorttien tietoja sikäläiseltä jengiltä, joka oli salakuunnellut kauppojen kassojen ja pankkien välistä tietoliikennettä.
BBC:n toimittajat löysivät turvallisuusasiantuntijoiden avulla verkon keskustelupalstan, jolla ryhmä piti yhteyttä. Viesteistä paljastui, että tarkoituksena on ollut kopioida kortteja, ja käyttää niitä brittiläisten supermarkettien itsepalvelukassoilla, joissa ei ole henkilökuntaa tarkistamassa kortteja.
Keskustelupalstalla varkaat kyselivät tietoja muun muassa Asdan ja Tescon kaupoista, joissa on itsepalvelukassoja.
Joukkion johtaja väittää, että hänellä on syyskuun puoleenväliin mennessä hallussaan 2300 kortin tiedot.
BBC on toimittanut aineiston käynnissä olevasta varkausyrityksestä Britannian korttipetoksia tutkivalle Dedicated Cheque and Plastic Crime Unit -ryhmälle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Hackespeare
Hackespeare
Krakkeri on usein mustahattuinen hakkeri. Tästä seuraa maineongelma muunväristen hattujen hakkereille mutta täysin väärin ei ole sanoa krakkeria hakkeriksi. Se on vain yleistyksissä yksi pykälä laajempaan suuntaan.