Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asukkien tiedot katosivat jo aikaisemmin

Vankilaväen tiedot hukassa Britanniassa

Kuva: Jaakko Avikainen / Lehtikuva

7.9.2008 19:29 Britannian hallitus saa jälleen vastata kiusallisiin kysymyksiin koskien luottamuksellisten tietojen hukkumisia. Nyt paljastui, että lukuisten vankilatyöntekijöiden tiedot sisältävä kannettava kiintolevy on kadonnut.

Kateissa ovat National Offender Management Servicen Englannin ja Walesin työntekijöiden tiedot, BBC kertoo.

Hewlett-Packardin juuri ostama teknologiayritys EDS kadotti kiintolevyn viime vuonna ja ilmoitti asiasta kaksi kuukautta sitten Britannian vankilapalvelulle. Mutta oikeusministeri Jack Straw sai tietää asiasta vasta eilen, kun kirje kadonneesta levystä oli levinnyt News of the World -lehdelle.

Pimentoon jäämisestään ärtynyt Straw on määrännyt selvityksen tietohäviön seuraamuksista sekä siitä, miksi hän ei saanut tietää asiasta aikaisemmin.

Reutersin mukaan ministeriössä uskotaan, ettei uupuva kiintolevy ole kuitenkaan lähtenyt EDS:n tiloista. Lisäksi on todennäköistä, että tietomenetys koskee vankilapalvelun hallinnollisia työntekijöitä varsinaisten vartijoiden tai ehdonalaisviranomaisten sijaan.

Prison Officers' Association pelkää kuitenkin, että tapaus pakottaa vankiloiden työntekijöitä perheineen esimerkiksi muuttamaan turvallisuutensa vuoksi. Yhdistys uhkaa lakolla ja vaatii hallitusta katkaisemaan sopimuksensa EDS:n kanssa.

Viime kuussa kerrottiin Englannin ja Walesin vankien henkilötietojen hävinneen, kun toinen Britannian hallitukselle työskennellyt yritys kadotti muistitikun.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Knalli ja Sateenvarjo tulee yhä enempi mieleen tuosta touhusta.
Knalliton
Huono 0
Kun mietitään kokonaisuutena Iso-Britannian tietomutoja viimeisen parin vuoden ajalta, alkaa kokonaisuus muistuttaa jo vakavaa yhteiskunnan infrastrukturiin kohdistuvaa valmistelua. On vaikea sanoa, että onko kyseessä yksi suuri operaatio vai yksittäisiä toisistaan riippumattomia tapauksia. Vaikka työn tilaajina olisi ollut tiedustelupalvelu, on sen syylliseksi näyttäminen useasti mahdotonta koska ne tyypillisesti ulkoistavat itse työn tavallisille ei-poliittisille hakkereille. Esimerkkinä entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelu Stasi osti tiettävästi palveluita ainakin yhdeltä länsimaisilta hakkeriryhmältä. Mikäli kyseessä on yksi suuri operaatio, voisi tarvittavat resurssit omaava tilaaja olla vaikkapa Israel, Yhdysvallat, Venäjä, Kiina tai jokin kansainvälinen rikollisjärjestö (kuten mafiat ja terroristijärjestöt).
Hukattu vai "hukattu"?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.