Sporen kopiosuojaus kismittää
9.9.2008 15:27 Electronic Artsin puhuttu uutuuspeli Spore nostaa julkaisijan jälleen valokeilaan, mutta osittain vääristä syistä. Pelin käyttämä kopiosuojaus on joillekin potentiaalisille ostajille liikaa.
Luomispeli Spore sallii kolme aktivointia, minkä jälkeen ostajan pitää pyytää EA:lta lupa uudelleenasennukseen. Rajoitus näkyy pelin täydellisenä lyttäämisenä verkkokauppa Amazon.comin kuluttaja-arvosteluissa.
Käynnissä on nähtävästi tietoinen kampanja Sporea vastaan. Peli oli kirjoitushetkellä arvosteltu Amazonissa 1288 kertaa ja vain yhden tähden arvoiseksi peli oli katsottu 1199 kertaa. Monessa tapauksessa syynä on vain ja ainoastaan kopiosuojaus.
Eräskin arvostelija tulkitsee, että peliä on käytännössä mahdotonta ostaa, vaan pikemminkin pitäisi puhua pelin vuokraamisesta, koska sen toiminnasta tulevaisuudessa ei ole varmuutta.
Sama keskustelu käytiin EA:n aiemmin tänä vuonna pc:lle kääntämän Mass Effectin kohdalla. Sekin sallii vain kolme aktivointia.
Mutta EA tuli pelaajia vastaan ja poisti alun perin aikomansa vaatimuksen, että peli tarkistaisi cd-avaimen kymmenen päivän välein internet-yhteyden avulla. Tätä rajoitusta ei ole myöskään Sporessa.
Varotoimista huolimatta Spore ilmestyi piraattilevitykseen päiviä ennen virallista julkaisua.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla
10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi















Kommentit (22)
Boikotoikaa DRM:mää. Se on ainopa tapa päästä siitä eroon.
Jo ajat sitten jälkeen jääneet tahot suunnittelevat nämä asiat ja jälki on sen mukaista.
P2P verkot tarjoajavat käyttöestoista vapaat ja toimivat tuotteet, milteipä normaali "markkinoiden laki". Se hankitaan mikä parhaalta tuntuu.
Mitäs sitten kun ne kolme aktivointia on käytetty? Kuinkahan moni alkaa soittelemaan jonnekin ulkomaiseen puhelinpalveluun kun googlettamalla löytää aktivointikoodigeneraattorin? (crackin siis)
Noh, eiköhän tuokin rajoitus poisteta päivityksen yhteydessä jos ja kun peli on myynyt "riittävästi".
Ottasivat mallia Activision Blizzardista kaikessa suhteessa. Tällä firmalla homma vaan toimii.
Boikotoikaa DRM:ää ja Electronic Arssia.
En kyllä aio sen puoleen sitä warettaakaan, mielestäni se ei ole ratkaisu. Äänestän lompakollani ja jätän kokonaan pelaamatta, ei pelaaminen maailmasta lopu vaikka tämän skippaankin.