Salakuuntelua vastustetaan väen voimalla lupaa kysymättä

Kansanedustajien huomiota heräteltiin väenkokouksella viimeksi kesäkuussa, kun Ruotsin eduskunta äänesti niin sanotusta FRA-laista ja päätti hyväksyä valtakunnan rajat ylittävän tieto- ja teleliikenteen salakuuntelun.
Kuva: Mika Lahdensivu
11.9.2008 07:20 Tukholma - Piratpartiet kokoaa Tukholmassa salakuuntelun vastustajia kansalaismielenosoitukseen, jota toisaalta "ei järjestä mikään organisaatio eikä kukaan henkilö". Selitys ilmaukselle on yksinkertainen: puolue ei saanut lupaa mielenosoitukseen paikoissa, jonne suuren väkijoukon on määrä nyt vain "kokoontua".
Ruotsalaisten piraattipuolue esittää verkkosivuillaan kansalaisille erikoisen kutsun. Signaalitiedustelulain vastustajia kutsutaan osoittamaan mieltään eduskunnan aloittaessa uuden istuntokautensa, mutta väenkokouksia "ei järjestä mikään organisaatio eikä kukaan henkilö" eikä niitä siksi kutsuta mielenosoituksiksi.
Käytännössä syy kierteleviin ilmauksiin on se, ettei puolueen toivomilla paikoilla saa valittuna päivänä lupa järjestää mielenosoitusta.
Piratpartietin mukaan tiistaina 16. syyskuuta kansanedustajien huomiota herätellään kaupungilla kolmesti: edustajien saapuessa työpaikalleen, Tukholman tuomiokirkon ulkopuolella avajaisseremonioiden jatkuessa siellä ja vielä kerran, kun kansanedustajat poistuvat kirkosta.
Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?
Näistä kohtaamisista siirrytään puolueen verkkosivujen mukaan Sergelin torille, jossa Svart måndag -ryhmittymä järjestää oman mielenosoituksensa. Siirtyminen ei kuitenkaan tarkoita mielenosoituskulkuetta vaan "tavallista kävelyä", sivuilla huomautetaan.
Ruotsalaisen Realtid-verkkolehden saamien tietojen mukaan piraattipuolue haki mielenosoituslupaa, mutta kun kävi ilmi, ettei mielenosoitus turvallisuussyistä olisi mahdollinen valituissa paikoissa, hakemus vedettiin pois. Poliisin edustajan mukaan puolueen kanssa on tuloksetta yritetty neuvotella vaihtoehtoisista mielenosoituspaikoista.
Piratpartietia johtava Rickard Falkvinge toteaa Realtid-lehdelle, että ensi tiistaina osallistujat vain "hyödyntävät perustuslaillisia kansalaisoikeuksiaan". Tarkoituksena kuulemma on, ettei ketään voitaisi syyttää laittomasta mielenosoituksesta.
Osallistujien joukon Falkvinge uskoo paisuvan isommaksi kuin se, joka nähtiin kesäkuisen FRA-äänestyksen aikaan eduskuntatalon ulkopuolella. Tuolloin osallistujia oli hänen mukaansa noin parituhatta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis
10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Viestintäministeri Linden on selvästi ylipätevä.
Ruotsissa sentään mikä tahansa ei kelpaa kansalle - ymmärretään asioiden vakavuus.
Syyskuun 23. päivä äänestettävän EU:n viestintädirektiivin nuuskintapykälät
tosin ovat vielä suurempi uhka eikä niistä Suomessa ole uutista silmään osunut.
Osa muutosesityksistä mahdollistaisi kaiken 'laiton ja haitallinen'-sisälle sopivan sensuroimisen netistä yms toimia, joka edellyttää massiivista monitorointijärjestelmää.
Lakien valmistelussa ei huomioida kansalaisia
Julkaistu 11.09.2008, klo 11.59
Lakien valmistelussa pitäisi ottaa kansalaiset paremmin huomioon, toteaa valtiontalouden tarkastusvirasto vuosikertomuksessaan. Viraston mukaan hallitus ei arvioi eikä seuraa riittävästi, miten lainsäädäntö vaikuttaa tavalliseen ihmiseen.
Veikkaan että opetusministerissö hirnutaan. Hohohohohoohoh