Ruotsissa julkkistenkin osoitteet saa netistä

Julkkisten osoitetiedot ovat Ruotsissa yllättävän vapaata riistaa. Kotiosoitteita metsästävä saa ne esimerkiksi luottotietorekisteriä hyödyntävästä verkkopalvelusta.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
12.9.2008 15:14 Tukholma - Missä on suositun ruotsalaisartistin koti? Entä ministerin yksityisasunto? Ruotsalaisten syntymäpäivät paljastava verkkopalvelu jakaa haluttuja osoitteita, halusi asianosainen sitä tai ei. Tietolähdettä kutsutaan luottotietorekisteriksi, jonka pohjana ovat viranomaisrekisterien tiedot.
Puhelinnumeronsa salanneiden ihmisten osoitetietoja on Ruotsissakin turha kysellä tavallisista numerotiedusteluista. Sen sijaan ne saa varsin helposti verkkopalvelusta, jonka ideana on paljastaa käyttäjilleen itse kunkin syntymäpäivä ja ikä.
Syntymäpäiväpalvelu ilmoittaa sivuillaan tietolähteekseen luottotietoja välittävän Business Check i Sverige AB:n. Itseään verkkopalveluyritys kutsuu luottotietojen jälleenmyyjäksi. Näin se onnistuu kertomaan myös kaikkien osoitteet, sillä luottotietorekisteristä ei yksityishenkilöillä ole ulospääsytietä. Niin ikään yritys viittaa toiminnassaan vallitsevaan paino- ja ilmaisuvapauslainsäädäntöön.
Ruotsin tietosuojaviranomainen, Datainspektionen, vahvistaa perjantaina Svenska Dagbladet -lehdelle, ettei sivusto todellakaan toimi vastoin vallitsevia sääntöjä. Sivusto on niin sanotun julkaisijatodistuksen hankkimalla onnistunut kiertämään jopa vaatimuksen siitä, että luottotietorekisterin tietoja kerätään ja käytetään vain nimen mukaiseen tarkoitukseen.
Syntymäpäiväsivustoa ylläpitävän Berlock Informationin toimitusjohtaja puolestaan huomauttaa lehden haastattelussa, ettei yritys edes omista käyttämäänsä tietokantaa, mikä tarkoittaa, ettei se voi siitä myöskään ketään poistaa. Lisäksi hän muistuttaa, etteivät tiedot ole mitenkään ainutlaatuisia vaan noudettavissa eri viranomaisilta.
Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?
Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisikin on jo hyvän aikaa tiennyt, että verkkopalvelun kautta esimerkiksi ministereiden turvallisuutta uhkaavat henkilöt voivat saada tietoonsa näiden yksityisosoitteet.
Huolia verkkopalvelun toimintatapa herättää turvallisuusviranomaisten ohella myös syyttäjävirastossa. Esimerkiksi vaarallisia rikollisia ja jengejä työssään kohtaavien syyttäjien kotiosoitteet ovat vapaasti kaikkien saatavissa, elleivät viranomaiset jonkin konkreettisen uhkakuvan nojalla myönnä heille niin sanottua suojattua identiteettiä. Sen saaneiden henkilö- ja yhteystietoja eivät tarjoa etsijöille edes viranomaisrekisterit.
Julkisen tiedon nettilevityksestä on Ruotsissa puhuttu viime päivinä ahkerasti myös niin sanotun Arbogan lapsimurhan esitutkinta-aineiston päädyttyä internet-jakeluun ruumiinavauskuvineen kaikkineen.
Keskeiseksi aineiston jakelukanavaksi julkisuudessa nimetty Pirate Bay on ilmoittanut, ettei se puutu edes aineistoon liittyvien ruumiinavauskuvien jakeluun, koska verkkopalvelun käyttäjän nettiin viemä aineisto on kokonaisuudessaan julkista ja saatavissa asianomaisesta tuomioistuimesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













