Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Protestit saivat hallituksen perääntymään

Ranskan isoveliasetusta karsittiin

Ranskan hallitus joutui supistamaan isoveli-hankettaan.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

20.9.2008 07:33 Ranskan hallitus on joutunut ottamaan taka-askelia orwellmaisen henkilörekisteri-asetuksessa. Laajat protestit johtivat siihen, että uudessa asetusesityksessä rekisterin kattavuutta ja laajuutta supistetaan.

Edvige-tietokantaa moitti jopa osa oikeistohallituksen omista ministereistä. Sitä on kerätty 130 000 nimen adressi ja nostettu tusinan verran kanteita korkeimmassa oikeudessa.

Hallitus ei kuitenkaan viemään asiaa parlamentin käsittelyyn vaan aikoo edelleen käyttää asetusmenetelmää.

Massiiviseen tietokantaan oli määrä koota tietoja esimerkiksi ammattiliittoaktiiveista ja poliitikoista tai sellaisiksi pyrkivistä sekä kansalaisista, joiden voi epäillä "loukkaavan yleistä järjestystä". Siihen piti kerätä tietoja myös ihmiosten seksuaalisesta suuntautumisesta ja terveydentilasta.

Arvostelijoiden mukaan tietokanta rikkoi rankasti yksityisyyden suojaa ja antoi poliisille liian vapaat kädet kansalaisten tarkkailuun.

Uuden asetusesityksen mukaan tietoja kerättäisiin vain ranskalaisia, joiden toimilla "voi olla merkittävä vaikutus turvallisuuteen", pääministerin kanslia ilmoitti tiedotteessa. Säädöksen uusi versio oli määrä tuoda jo perjantaina kansallisen informaatiokomission käsittelyyn. Asiasta kertoi muun muassa Earth Times –verkkojulkaisu.

Edvige on uudessakin muodossa raju askel kohti orwellmaista yhteiskuntaa, sillä  aiotaan koota tietoja jopa 13-vuotiaista lapsista, vaikka nämä eivät olisi syyllistyneet rangaistaviin tekoihin.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
"Sitä on kerätty 130 000 nimen adressi ja nostettu tusinan verran kanteita korkeimmassa oikeudessa."

Sitäkö on oikein kerätty 130 000 nimen adressi.

"Hallitus ei kuitenkaan viemään asiaa parlamentin käsittelyyn vaan aikoo edelleen käyttää asetusmenetelmää."

Eikö kuitenkaan viemään?

"Siihen piti kerätä tietoja myös ihmiosten seksuaalisesta suuntautumisesta ja terveydentilasta."

Kyllähän se on selvä, että ihmioosien tietoja pitääkin kerätä.

"Uuden asetusesityksen mukaan tietoja kerättäisiin vain ranskalaisia"

Onneksi tietoja ei kerättäisi vain suomalaisia.
KÄNNISSÄ TÖIHIN
Kyllähän se on selvä, että ihmioosien tietoja pitääkin kerätä.

Mitä ne "ihmiooset" ovat? Artikkelissahan aivan selvästi puhutaan ihmioksista! Opettele lukemaan!
kännissä tikitööttäämään
Siis aivan käsittämätöntä, että toimitus ei osaa käyttää minkäänlaista oikolukutyökalua! Johan selaimeenkin saa suomenkielisen oikoluvun! Millä te noita uutisia kirjoitatte? Notepadilla kenties?
kieroluku
Nykyisessä teknohuumassa päättäjillä on suuria kiusauksia tehdä tällaisia isovelitietokantoja. Tietokannat on helppo perustella kansakunnan turvallisuudella itselleen ja muille, riskinä näissä on kuitenkin poliittisen ympäristön muuttuminen. Tulevaisuudessa tällaista tietokantaa voidaan käyttäää vastoin niiden alkuperäistä ajatusta ja tuloksena voi olla vainoja sekä puhdistuksia. Jos poliitikot haluavat säilyttää demokratian ja vapaan sanan niin tällaiset massiiviset tietokannat tulee kieltää.

Tänään hyvältä tuntuva päätös voi tulevaisuudessa tuhota tuhansien viattomien elämän.
Salaus on pop
Huono 6

Huono 4
Kyllähän se on selvä, että ihmioosien tietoja pitääkin kerätä.

Mitä ne "ihmiooset" ovat? Artikkelissahan aivan selvästi puhutaan ihmioksista! Opettele lukemaan!

Taitan sanaa "IhmioosI", joka tietysti on suomen kielen versio toimituksen käyttämälle sanalle "ihmios", johon artikkelissakin viitataan. Mielestäni hakemasi muoto sanalla on "ihmiokset" tai "ihmioosikset", mutta mistäpä minä näitä tiedän. Lienee parempi kysyä artikkelin kirjoittaneelta toimittajalta.
KÄNNISSÄ TÖIHIN
Nykyisessä teknohuumassa päättäjillä on suuria kiusauksia tehdä tällaisia isovelitietokantoja. Tietokannat on helppo perustella kansakunnan turvallisuudella itselleen ja muille, riskinä näissä on kuitenkin poliittisen ympäristön muuttuminen. Tulevaisuudessa tällaista tietokantaa voidaan käyttäää vastoin niiden alkuperäistä ajatusta ja tuloksena voi olla vainoja sekä puhdistuksia. Jos poliitikot haluavat säilyttää demokratian ja vapaan sanan niin tällaiset massiiviset tietokannat tulee kieltää.

Tänään hyvältä tuntuva päätös voi tulevaisuudessa tuhota tuhansien viattomien elämän.

Esimerkki toisen maailmansodan ajalta: Hollannilla oli tarkka rekisteri kansalaistensa uskonnollisuudesta; tämä valitettavasti helpotti saksalaisten toimia kerätä juutalaiset käsiinsä.

Ei näin.
jaska jokunen
Huono 1
Ranskan laki on mitätöntä verrattuna 24.9 europarlamentissä äänestettävään internetin isovelipakettiin osana teledirektiiviä.
Miksi sitä ei uutisoida Suomessa!

Lukemista:
EDPS (EU:n tietosuojavaltuutetun virasto) lausunto syyskuun alussa.

Vielä ehdit ottaa euroedustajiin yhteyttä ja toivoa äänestämään EDPS:n suositusten mukaan sekä esim. lisäyksen 138 puolesta:
"(ga) applying the principle that no restriction may be imposed on the rights and freedoms of end-users, notably in accordance with Article 11 of the Charter of Fundamental Rights of the European Union on freedom of expression and information, without a prior ruling by the judicial authorities, except where dictated by force majeure or by the requirements of preserving network integrity and security, and subject to national provisions of criminal law imposed for reasons of public policy, public security or public morality."
luovuttamassa
Huono 6
Taisi kuitenkin ranskan tuntien niin järjestelmät ollut tehty Applen X-Serve pohjalle joka ei taipunut noin monen henkilötiedon säilömiseen, kun ei iPodiinkaan mahdu kuin 60gigaa maksimissaan.
miksi
Huono 3
Taisi kuitenkin ranskan tuntien niin järjestelmät ollut tehty Applen X-Serve pohjalle joka ei taipunut noin monen henkilötiedon säilömiseen, kun ei iPodiinkaan mahdu kuin 60gigaa maksimissaan.

mun on ihan pakko kysyä, miksi hemmetissä tämä liittyy oikeasti mihinkään, miksi applen? tai miksi mikään tässä tekstissä liittyy uutiseen tai sitä kommentoivien kommenttien teksteihin?.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.

Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.