Applen väitetään vaientavan App Store -kritiikkiä
25.9.2008 10:42 Applen kerrotaan lisänneen kehittäjille lähettämiinsä torjuntakirjeisiin NDA:n eli salassapitovaroituksen.
Jos sovellus hylätään iTunesiin kuuluvasta sovelluskaupasta App Storesta, siitä ilmoitetaan kehittäjälle sähköpostilla. Eri kehittäjillä onkin ollut viime aikoina ihmettelemistä heidän sovellustensa tullessa torjutuiksi heidän mielestään huonoin perusteluin.
Ja nyt siis näyttäisi siltä, että Apple ei enää siedä näkyvästi uutisoiduista kieltämisistä keskusteltavan.
Asiasta kertoi ensimmäisenä MacRumors. Samaan aikaan yksi Appleen turhautunut kehittäjä Alex Sokirynsky myönsi poistaneensa omasta blogistaan kirjoituksen, jossa hän arvosteli yhtiön käytöstä ohjelmistonsa jakelua kohtaan. Ei ole tiedossa, onko poistolla yhteyttä NDA:han.
Eri lähteiden mukaan on kuitenkin epäselvää, onko kielto ollut alun alkaenkin olemassa ja nyt sitä vain painotetaan näkyvästi, tai onko kyse pikemminkin vain tavallisesta lakiteknisestä tekstistä, jonka sivuuttaminen ei välttämättä johda mihinkään.
Android nostaa päätään
Applen käytös kehittäjiään kohtaan on ollut uutisissa siitä pitäen, kun koko kehittäjäohjelma iPhonea varten laukaistiin käyntiin. Kaikesta huolimatta kehittäjät näyttävät takovan innolla softaa, sillä App Storeen ilmestyy arviolta satoja sovelluksia viikoittain. Sovellusten laatu voi kuitenkin olla asia erikseen.
Lisäksi ensimmäisen Google/Android-puhelimen julkistuksen jälkeen voi jo kysyä, saattaako Applen väitetty politiikka ajaa kehittäjiä kilpailevaan ja avoimempaan leiriin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (19)
Nii onkii ja syvä kumarrus Stevelle ja pyllistys muille
Tai teilataan fanaattisten mac-käyttäjien toimesta äänestysskripteillä miinusäänien suohon.
porn, privacy, bandwidth hog, malicious, illegal, and unforeseen.
Calling Apple’s recent vetos “arbitrary” is just wrong. The company has approved thousands of apps within just the first couple months using the most efficient review process it can. Plenty of junk apps have slipped through, and a very small number of apps with arguable merits have been denied. The tech media is trying to turn this into a dramatic conflict to inflate their own importance here, but there is no real crisis as the very small fraction of apps Apple has stomped on do not really matter in the health of the App Store.
Tuo teksti on sellaiselta sivustolta, kuin Roughly Drafted ja sitä kannattaa lukea, sillä siellä Daniel Eran kertoo asioiden oikean laidan rautakangesta vääntämällä, niin että kaikki ymmärtävät.
Vain hyvat uutiset kerrotaan ja huonot uutiset vaietaan kuoliaaksi tai viestintuoja ammutaan. Toinen kayttaytymisvaihtoehto on uskonnolliskiihkoinen metelointi ja tosiasiooiden kieltaminen.
Vain hyvat uutiset kerrotaan ja huonot uutiset vaietaan kuoliaaksi tai viestintuoja ammutaan. Toinen kayttaytymisvaihtoehto on uskonnolliskiihkoinen metelointi ja tosiasiooiden kieltaminen.