Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
SecuROM ei lähde

Sporesta sikisi kanne

26.9.2008 10:15 EA:n hyvin myynyt elämänluomispeli Spore joutuu "ruumiinavaukseen" oikeudessa. Tarkempaan tarkasteluun kaivetaan pelin kopiosuojaus.

Kaliforniassa nostetun kanteen (pdf) takana on henkilö nimeltä Melissa Thomas, mutta oikeustoimet aloitettiin muidenkin Sporen ostajien puolesta. Tuomari päättää, tuleeko tästä joukkokanne vai ei. Thomas vaatii rahallisia korvauksia.

Spore ei ole EA:n ensimmäinen peli, joka on suututtanut pelaajakuntaa drm-softansa (digital rights management) vuoksi. Eikä ensimmäinen, jonka alkuperäisiä suojauksia on lievennetty asiakaskunnan vastustuksen vuoksi.

Viime viikolla EA muun muassa päätti, että Sporen voi sittenkin asentaa alkuperäisen kolmen tietokoneen sijaan viidelle tietokoneelle.

Mutta joukkokanne iskeekin siihen peruskysymykseen, mihin EA:n vastaantulot eivät ole auttaneet. Eli kysymykseen SecuROM-ohjelmiston lähtemättömyydestä sen jälkeen, kun drm-softa on kerran asentunut tietokoneelle, GameSpot kertoo.

Thomasin kanteen mukaan EA piilotti tiedon, että Spore asentaa poistamattoman SecuROMin rikkoen näin Kalifornian lakeja. Viime kädessä SecuROMista pääsee eroon vain tyhjentämällä kiintolevynsä, Thomas painottaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (6)

Huono 0
Uudessa Crysis Warhead pelissä on tämä sama salaa ikuisesti asentuva SecuROM sala-ohjelma.
Ensimmäisen Crysis pelin ostin mutta jätän takuulla warheadin ostamatta, tai ostan sen torrent kaupasta vapautettuna vakoiluohjelmista.
Rehellinen pelaaja
Hyvä syy boikotoida kaikkia EA:n julkaisemia pelejä!
anti-drm
Huono 0
Luulisi että alamaailma olisi jo kehittänyt securomille poisto-ohjelman. Onhan jo Windowsin poisto-ohjelmiakin kehitetty urakalla.

Securomista huolimatta ei EA:n pelit oikein ole käynnistyneet koneissani kunnolla suojausten vuoksi. Olenkin niitä sittemmin vältellyt.
pro-drm
Huono 0
Onhan tuohon jo keinoja löydetty.

Tässä yksi:
forums.guru3d.com/showthread.php?threadid=203200
Esa Nakki
Huono 0
Onhan tuohon jo monenlaista poistokeinoa löydetty.
Väittävät että tämä toimii:

http://forums.guru3d.com/showthread.php?threadid=203200
Esa Moukkann
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.