Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tietokanta voi maksaa jopa 21 miljardia euroa

Salainen urkintarekisteri etenee Britanniassa

Tietokannan perustamista ajavien viranomaisten mukaan hanke on välttämätön terroristien torjumiseksi.
Kuva: Lehtikuva

6.10.2008 14:52 Britannia modernisoi salakuunteluaan. Tavoitteena on rakentaa massiivinen – muun muassa kansalaisten selaushistoriat, tekstiviesti- ja puhelutiedot sisältävä – tietokanta terrorismin torjuntaan.

Ison-Britannian valtion viestipäämaja GCHQ on saanut jo miljardin punnan starttirahan, jolla on tarkoitus käynnistää hankkeen ensimmäinen vaihe, sanomalehti The Times kertoo.

Lehden mukaan GCHQ:n johtajan sir David Pepperin johtama salakuuntelun modernisointiohjelma tähtää massiivisen urkintatietokannan rakentamiseen.

Huippusalaiseksi luokiteltuun tietokantaan on tarkoitus säilöä tiedot kaikista Britanniassa soitetuista puheluista, lähetetyistä tekstiviesteistä ja sähköposteista sekä netissä katsotuista sivuista.

Periaatteellinen
yhteisymmärrys

Ensimmäiset merkit urkintatietokannan suunnittelusta nähtiin jo kesällä.

Tuolloin sisäministeriön edustaja kertoi, että salakuuntelun modernisointi toteutettaisiin ministeriöiden yhteistyönä, uutissivusto The Register kertoo.

Tietokannan perustaminen esitellään lehtitietojen mukaan marraskuussa kuningattaren puheessa.

Sisäministeriön mukaan virallista päätöstä asiasta ei ole tehty. The Timesin lähteiden mukaan ministerit ovat kuitenkin yhtä mieltä tietokannan perustamisesta periaatteellisella tasolla.

Kaikki brittiviranomaiset eivät ole tietokannan perustamisen kannalla.

Muun muassa Britannian tietosuojaviranomainen ICO on sanonut suunnitelman menevän liian pitkälle. 

Kustannukset
taivaissa

The Timesin arvion mukaan tietokanta maksaisi maltaita. Kustannusten arvioidaan kipuavan jopa 12 miljardiin puntaan eli noin 21 miljardiin euroon.

Urkintatietokanta maksaisi siis yli 300 euroa jokaista brittiä kohti. 

Kustannuksia nostaa tietokannan suuri koko. Britit kun lähettivät pelkästään 57 miljardia tekstiviestiä viime vuonna.

Britannian lain mukaan puhelin- ja nettiyhtiöiden tulee luovuttaa tietoja puheluista tai nettitapahtumista tietyille viranomaisille, mikäli nämä sitä vaativat.

Viime vuonna brittiviranomaiset pyysivät tietoja 520 000 kertaa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (28)

Huono 0
Onko jossain joku nappi, jota voisi painaa, että päättäjät vaihdettaisiin ?

Vaalit on liian harvoin.
Hmmmm
Näyttää siltä, että sipulireitityksen (Tor) suosio kasvaa lähiaikoina Britanniassa.
testo
Ihan kaikki tapahtuu tulevaisuudessa netin kautta. Viestintä, lehdet, laskut, ihan kaikki.

Halutaanko tosiaan sallia kontrolli, joka mahdollistaa täydellisen kansalaisten seurannan?
huolestuttavaa
Ennustan, että tuo järjestelmä tullaan ajamaan alas sen jälkeen, kun huomataan että terrorismia suunnittelevat yksinomaan muslimit. Britanniassa hyysätään, yliymmärretään ja hypersuvaitaan muslimeja jo nyt suorastaan sairaalloisesti, joten järjestelmä on pakko ajaa alas ettei monikulttuurin ihanuus vain kyseenalaistu.
Mulukku
Huono 2
Epistä, minäki haluun maksaa että mua salakuunnellaan, eiku siis suojellaan hulluilta terroristeilta, ilkeiltä metsästäjiltä ja pahoilta hengiltä.
kateellinen
Ennustan, että tuo järjestelmä tullaan ajamaan alas sen jälkeen, kun huomataan että terrorismia suunnittelevat yksinomaan muslimit.


Ei todellakaan Brittein saarilla; ei ole pitkäkään aika siitä, kun pohjoisirlantilaiset olivat epäilty numero yksi, ja tilanne voi helposti kallistua takaisin siihen suuntaan, jos huonosti käy.

Mutta oli terrorismia tai ei, salaiset, kaikenkattavat urkintatoimenpiteet kuuluvat diktatuuurien, ei demokraattisten valtioiden toimintatapoihin. Tuon tasoinen systeemi on täysin verrattavissa kaiken postin avaamiseen ja tutkintaan postilaitoksella - on suoranainen ihme jos britit eivät ole vielä tätä käsittäneet. Väistämättäkin tulee DDR:n malli mieleen.

Itse salaan yhteyteni VPN-tunneloinnin kautta, mutta mielummin eläisin maailmassa, jossa moisia varokeinoja ei tarvittaisi hallitusten nuuskinnan välttämiseen.
Lightice
ei ole pitkäkään aika siitä, kun pohjoisirlantilaiset olivat epäilty numero yksi

Maailma muuttuu.
Mulukku
Vattu, boikotoikaa näitä fasistisia maita, ei lontooseen, ei puhuta englantia, ei mitään osteta noista maista.
Tomppa
Ehkä jossain vaiheessa "terroristeja" aletaan pitää vapauttajina. (?) Kansan mielipiteellä ei tosin ole mitään merkitystä uudessa britanniassa, koska urkintajärjestelmä on voittamaton. Sillä, joka tätä järjestelmää hallitsee, on rajoittamaton valta.

Lääke on nyt monin verroin pahempi kuin sairaus.
Evil prevails
Tuollainen totaalikontrolli malli on kyllä erittäin kyseenalainen ja ajaa kyllä muutamien ryhmittymien etuja hyvinkin.

Tällainen ei todellakaan kuulu demokraattiseen valtioon, jokainen kansalainen joutuu periaatteessa pelkäämään koska 'tullaan hakemaan' jos sattuu jäämään jonkin taukin tekemän hakualgoritmin takia profiloiduksi 'epäilyttäväksi tapaukseksi'.

Tätä se Lindenkin meille kovasti haluaisi muttei kansannousun pelossa ole vielä saanut riittävästi pedofiili/terroristi-aiheisia tapahtumia taakseen.

Tämäkin juttu näemmä toteutetaan täysin terroristikortin varassa. Terroristit ovat tyhmiä, myönnetään, mutta ei niin tyhmiä etteivätkö osaisi käyttää vahvoja salauksia viesteissään tai perustaa viestintäänsä erilaisten näkösällä olevien, harmittomilta vaikuttavien blogien päälle.

Osaltaan toivon että joku terroristi lähitulevaisuudessa osoittaisi kuinka hyödyttömiä tällaiset valvontajärjestelmät ovat, ja saattaisi naurun- ja epäilyksenalaiseksi niihin sijoitetut summat.

Toisaalta, yrittäjänä voisin ottaa tilaisuudesta kaiken ilon irti ja kehittää lisää tajuttomaksi hinnoiteltuja valvontajärjestelmiä ja vetää hyvän tilin tyhmien poliitikoiden vainoharhaisuudella.

Taidanpa mennä koodaamaan softaa tästä...
Erkki Leponauru
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.