Wienissä avattiin täysin murtovarma tietoverkko
11.10.2008 08:00 wienin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet kvanttimekaniikkaan perustuvan salausmenetelmän, joka on heidän mukaansa mahdoton murtaa.
Wienin yliopiston tutkijat testasivat salausmenetelmää 200 kilometriä pitkässä kaupallisessa valokuituverkossa, joka yhdistää viisi paikkaa Wienissä ja yhden läheisessä St. Poeltenin kaupungissa.
Kvanttisalauksessa käytetään matemaattisia menetelmiä, ja sitä on lähes mahdoton murtaa ilman tarvittavia it-resursseja tai aikaa.
Menetelmä perustuu Heisenbergin epätarkkuusperiaatteelle, jonka mukaan kvanttimekaniikan mittausta ei voi tehdä häiritsemättä kohdetta. Tämän takia viestintäkanavaa ei voi salakuunnella ilman havaittavaa häiriötä.
Testiverkossa tehdyssä kokeessa valokuidussa kulkeva suojattu tieto häiriytyi, kun sitä yritettiin vakoilla. Verkkoon asennetut ilmaisimet hälyttivät hyökkäyksesta, ja sulkivat järjestelmän paljastamatta välitettyä tietoa, uutisoi BBC News.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
Tämän Kvanttimenetelmän erikoispiirteenä on nimenomaan tuo murtoyrityksen havaitseminen, mikä erottaa tämän muista menetelmistä. Eli ei niinkään se ettei joku voisi saada viestiä selville, vaan se että tämä havaitaan varmasti.
Muistelen tosin, että taannoin joku fiksu työryhmä kyllä kehitti myös keinon purkaa kvanttikryptaus..
uloverkkoon, kuten esim internettiin.
Mistäs tiedät ettei ole?
Niin kun data kulkee samassa reitittimessä ja kuiduissa kuin se internet:kin. Jos menee omissa kuiduissa ja reitittimissä niin halpaa se ei ole. Jos tarkoitat jotain 8-porttisen kytkimellä tehtyä verkkoa niin sitten joo mutta tuollaista valtakunnan laajaa tai globaalia verkko niin halpuus on kaukana kun pitäisi merenali vedättää dedikoidut piuhat.
Kyllä ne data käyttää samoja reitittimiä ja siirtoteitä verkko-operaattoilla. Ne "eri verkot" ovat vain verkkoteknisiä konfiguraatiota. Eli todellakaan ole omia
verkollaiteta jokaiselle asiakkaalle.
Esim. osassa ciscon vermeitä on hyvin helppoa replikoida
jonkin portin liikenne toiseen portiin ja sitten snifferöidä liikennettä
Luuletteko tosiaan että ne reitimien käyttis + softat on murtovarmoja? Eivät todellakaan ole.