Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tietoturvainvestoinnit jatkuvat

Rahaa riittää maineen turvaamiseen

Tietoturvainvestoinneilla yritykset suojelevat brändiarvoaan.
Kuva: Ville Myllynen / Lehtikuva

15.10.2008 11:12 Talouden taantumasta huolimatta tietoturvaan investoidaan yhä enemmän, osoittaa konsulttitalo Ernst & Youngin tuore tietoturvatutkimus.

Selvityksen mukaan yhä useampi yritys tunnistaa tietoturvallisuuden, vahvan brändin ja maineen välisen yhteyden.

Maineen suojeleminen on yrityksille yhä merkittävämpi syy parantaa tietoturvaa. Tietoturvallisuuteen ollaan myös valmiita investoimaan tiukkenevasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

 Ernst & Youngin Global Information Security Survey -tietoturvatutkimukseen haastateltiin lähes 1 400 yritysjohtoon kuuluvaa henkilöä sekä tietoturva-alan ammattilaista yli 50 maassa. Suomesta tutkimukseen osallistui 51 yritystä.

– Vaikka tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, on edelleen alueita, joihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen sisäiset uhat, yksityisyyden suojan turvaaminen sekä yhteistyökumppaneiden aiheuttamat tietoturvauhat, tietoturvallisuuden konsultointipalveluista vastaava Antti Herrala Ernst & Youngilta sanoo.

Brändin loukkaus
rahan menetystä pahempi

Suurin osa vastaajista katsoi, että vakava tietoturvaloukkaus vaikuttaa pääsääntöisesti enemmän yrityksen maineeseen ja brändiin kuin yrityksen tuottoihin.

85 prosenttia vastaajista piti haittaa maineelle ja brändille merkittävänä, kun taas tietoturvaloukkauksista aiheutuvat taloudelliset haitat näki merkittävinä 75 prosenttia. Lakeihin ja muihin vaatimuksiin liittyviä sanktioita merkittävinä piti vain 68 prosenttia vastaajista.

– Aiemmin tietoturvallisuutta on ylläpidetty ja kehitetty lähinnä sen mukaan, mitä lainsäädäntö on vaatinut. Nyt halu suojella brändiä ja mainetta motivoi monia yrityksiä tekemään enemmän kuin mitä lait edellyttävät, Herrala kiteyttää.

Huolimatta talouden taantumasta 50 prosenttia vastaajista on kasvattamassa yrityksensä tietoturvallisuuteen kohdistettua budjettia. Vain 5 prosenttia suunnittelee nykybudjettinsa pienentämistä.

Ihmissijoitukset
oleellisia

– Oleellisinta on, mihin rahat käytetään, Ernst & Youngin tietoturvallisuuden konsultointipalveluista globaalisti vastaava johtaja Paul van Kessel arvioi.

– Ei riitä, että investoidaan teknisiin ratkaisuihin. Yritysten on panostettava enemmän myös henkilöstönsä koulutukseen. Nyt näin tekee vain 44 prosenttia vastaajista. Kuitenkin heikoin linkki tietoturvassa ovat yleensä juuri ihmiset.  


Omien työntekijöiden lisäksi yhteistyökumppanit vaikuttavat keskeisesti tietoturvallisuuteen. Vain 45 prosenttia tutkimukseen vastanneista sisällyttää omat tietoturvallisuusvaatimuksensa ulkopuolisten tahojen kanssa tekemiinsä sopimuksiin. Lähes kolmannes ei seuraa tai arvioi lainkaan, miten esimerkiksi alihankkijat huolehtivat omasta tietoturvastaan.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.