Suomalaisilla hidas tahti varmenteiden hankinnassa
17.10.2008 08:05 Suomalaisten into kansalaisvarmenteen hankkimiselle kasvaa hitaasti. Kuukausittain varmenteiden haltijoiden määrä lisääntyy 5 000 käyttäjällä, ilmenee Väestörekisterin tilastoista.
Tilastojen mukaan syyskuun loppuun mennessä kansalaisvarmenteita oli myönnetty yhteensä 215 000 henkilölle, joilla oli voimassaolevia kansalaisvarmenteita 194 000 kappaletta. 76.000 henkilöä oli yhdistänyt henkilökorttiinsa sairausvakuutustietonsa.
Elokuun loppuun mennessä kansalaisvarmenteita oli myönnetty yhteensä 210 100:lle ja heinäkuun loppuun mennessä 205 000 suomalaiselle.
Väestörekisterikeskuksen mukaan sen varmenteet perustuvat julkisen avaimen menetelmään (Public Key Infrastructure). Päätuotteita ovat kansalaisvarmenne ja erilaiset organisaatioiden käyttöön suunnatut henkilö- ja palvelinvarmenteet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
en ihmettele, ettei kansalaisvarmiste oikein meidän mummoa kiinnosta.
Taitaa olla niin, että liki kaikki kansalaisvarmenteen hankkineet ovat hankkineet sen tietämättään henkilökortin yhteydessä.
fi.wikipedia.org/wiki/Digitaalinen_allekirjoitus
Tähän asti varsin järkevästi pankin kortissa ollut varmennetoiminne poistui valikoimasta, ja jos jatkossa haluaisi kortilla kirjautua pitäisi ostaa taas yksi kortti lisää elämää helpottamaan.
Ei nappaa kerätä jokaista asiaa varten erillistä korttia.
fi.wikipedia.org/wiki/Digitaalinen_allekirjoitus
Ok, ei taida markkinoita olla tällä hetkellä ollenkaan. Verkkokaupoissa tuskin kukaan tulee tuota pakolliseksi ottamaan, koska asiakkaita ei sen jälkeen ole. Sähköpostiliikenteeseenkin kannattaisi kerralla ottaa joku globaali välittäjä (VeriSign, Thawte, jne.) eikä jotain pikkupiperrystä. Sama juttu muussakin sähköisessä varmennuksessa.
ei nappaa täälläkään,,,
Ensinnäkin vähintään teoriassa "valtiollinen" varmenne on luotettavampi kuin jonkun kaupallisen toimijan (pankki) tunniste.
Pankkitunnistautumisen toinen ongelma on se, että kaikilla ei ole pankkitunnuksia, ja pienemmät pankit eivät välttämättä ole liittyneet mukaan noihin tunnistuspalveluihin.
Kansalaisvarmenne yleistyisi varmasti, kun saataisiin valtamassojen päähän taottua se yksityiskohta, että EU-alueella liikuttaessa tuo kansalaisvarmenteen sisältävä sirullinen henkilökortti kelpaa passin tilalla matkustusasiakirjana. Ainakaan itse en pysty ymmärtämään, miksi kukaan haluaisi raahata mukanaan sitä epäkäytännöllisen kokoista läpyskää, jota passiksi kutsutaan, kun saman asian ajaa näppärästi lompakkoon sopiva kortti.
Lista varmennetta käyttävistä palveluista löytyy osoitteesta
http://www.etu-klubi.fi/vrk/etuklubi/home.nsf/files/Palveluluettelo%2023/$file/Palveluluettelo%2023.9.2008.pdf
en ymmärrä sun mieltymystäs tähän juttuun - pankkitunnus rules
en ymmärrä sun mieltymystäs tähän juttuun - pankkitunnus rules
Jo pelkästään se, että varmennekortilla voi käyttää OP:n verkkopankkia ilman kertakäyttötunnuslukuja on minulle riittävä syy omistaa kyseinen kortti.
Palveluita tulee varmasti lisää sitä mukaa, kun kortti yleistyy. Tähän mennessä kohderyhmä on ollut turhan pieni.