Google, Yahoo ja Microsoft halaavat ihmisoikeuksia

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
28.10.2008 14:50 Internetin kolme suurta, Google, Yahoo ja Microsoft, suostuvat uuteen ohjenuoraan, jonka tarkoitus on parantaa ihmisoikeuksia. Mutta jää nähtäväksi, miten paljon nuorasta kiinnipitäminen muuttaa nykytilannetta.
Uutistoimisto Associated Pressin mukaan tänään julkistettavien Global Network Initiative -ohjenuorien on määrä rajoittaa sellaisia internet-yrityksille lähetettäviä valtiollisia tietopyyntöjä, jotka näyttävät rikkovan sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia.
Nuorat muun muassa vaativat, että niihin sitoutuneet yritykset vaativat saada valtiolliset pyynnöt kirjallisina. Niissä tulisi myös olla pyynnön valtuuttaneen virkamiehen nimi ja titteli.
Google, Yahoo ja Microsoft valmistelivat ohjenuorat yhdessä eri ihmisoikeusjärjestöjen, sijoittajien ja akateemikkojen kanssa.
Mutta viime kädessä kyse on arviolta enemmän ennaltaehkäisevistä toimista ja vähemmän siitä, miten toimitaan, kun tietopyyntö jo saapuu. Yritykset suostuvat siis harkitsemaan ihmisoikeusasioita jo esimerkiksi päättäessään, missä maissa aikovat toimia.
Ei ole kuitenkaan vielä tiedossa, muuttavatko puolitoista vuotta viilatut ohjenuorat käytännössä mitenkään kolmikon käytäntöjä. Ohjenuorat eivät esimerkiksi kiellä mitään tiettyä toimintaa, ja monet avainkohdista ovat AP:n mukaan tulkinnanvaraisia.
Global Network Initiativeen voivat osallistua muutkin yritykset ja lisäksi ohjenuorissa kehotetaan perustamaan valvontaorganisaatio, joka tarkastelisi osallistujien toimintaa säännöllisesti.
Vanha kiista
Googlen, Yahoon ja Microsoftin käytöksestä etenkin Kiinassa on puhuttu pitkään. Vuonna 2006 yritykset astuivat yhdessä Ciscon kanssa Yhdysvaltain kongressin eteen vastaamaan ankaraan kritiikkiin yhtiöiden toimista.
Seuraavan vuoden lopulla Yahoon katsottiin muuttavan suuntaansa, kun se suostui maksamaan korvauksia vangittujen toisinajattelijoiden omaisille Kiinassa. Yahoo oli aikaisemmin toimittanut valtiolle tietoja, kuten ip-osoitteet, toisinajattelijoista.
Usein kuultu peruste yritysten arveluttavana pidetylle toiminnalle Kiinassa on ollut, että niiden on noudatettava paikallista lainsäädäntöä.
- ArkistoYK kehittää salaa keinoja verkkosurffaajien jäljittämiseen 15.9.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)
Yritysten on noudatettava paikallista lakia mikäli meinaavat maassa toimia. Jos yritykset saavat itse päättää noudattavatko ne maassa maan lakeja vai eivät, yritykset valitsevat ne lait jotka hyödyttävät niitä ja jättävät muut huomioitta. Kaikkien maiden lait eivät aina sovellu meidän länsimaalaiseen oikeustajuun, mutta silti näitä lakeja on noudatettava ko. maassa.