Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Harva valittaa viranomaisille

Palvelunestohyökkäykset entistä vahvempia

11.11.2008 13:50 Netissä hyökätään eri organisaatioita vastaan entistä useammin ja fiksummin, väittää verkkoyhtiö Arbor Networks.

Arbor Networksin mukaan nettihyökkäysten määrä on kasvanut. Hyökkäyksistä on tullut myös kohdistetumpia, monimutkaisempia ja voimakkaampia. 

Samaan aikaan poliisille tehtyjen ilmoitusten määrä oli laskenut 58 prosentilla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Selvitystä varten Arbor Networks pyysi vastauksia vajaalta 70 nettioperaattorilta Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja Aasiasta.

Arbor Networks myy tuotteita, joiden avulla operaattorit pystyvät monitoroimaan ja hallitsemaan nettiliikennettään.

Entistä
voimakkaampia

Lexingtonissa päämajaansa pitävän yhtiön selvityksen mukaan erityisesti hajautetut palvelunestohyökkäykset (ddos) ovat voimistuneet.

Palvelunestohyökkäykset, jotka vielä seitsemän vuotta sitten olivat alle puolen megabitin kokoisia, saavuttivat viime vuonna 40 gigabitin kokoluokan, Arbor Networks sanoo.

Tämän kokoluokan hyökkäykset voivat muodostaa jo erittäin suuria ongelmia nettioperaattoreille.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Myös Pasiradiota vastaan on hyökätty!
Kuuntelija
Huono 1
Myös Pasiradiota vastaan on hyökätty!
Tuoha ylittää jo mediakynnyksen.
nöfnöf
Huono 1
Kuinka helppoa olisikaan pimentää Suomen maksukorttipäätteet ja käteisautomaatit - ddos hyökkäys muutamaan internetin IP-osoitteeseen hiljentää koko Suomen pankkikorteilla tapahtuvan kaupankäynnin.
Q: Mitenkä on varauduttu tälläiseen tilanteeseen
A: ei mitenkään - kaupoilla (tai pankeilla) ei ole varajärjestelmiä ja maksupäätteet eivät toimi mikäli yhteys pankin varmennusjärjestelmään ei toimi online.
Yhteydet on rakennettu toimivaan normaalin internet-verkon varaan.
Q: Mikä vaikitus sillä on jos maksupäätteet tai pankkinautomaatit eivät toimi vaikka pariin päivään juuri pahimpaa joulun alus aikaan?
A: Yksistään kaupan koko vuoden katteesta joulumyynti on iso osa...
Ari S.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.