Varo verkkoa ensi maanantaina!

Kuva: Niko Jylhä
17.11.2008 21:12 Ensi viikon maanantaina on liikkeellä koko vuoden ennätysmäärä viruksia ja muita haittaohjelmia, jos internet-asiantuntijoiden ennustukset pitävät kutinsa.
Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan it-yritys PC Toolsin turvallisuusekspertit ovat koonneet tietoja erilaisista internetissä leviävistä viruksista ja madoista. He päättelevät, että maanantaina 24. marraskuuta tehdään ennätysmäärä virushyökkäyksiä koko vuonna. Tiedot on kerätty yli 500 000 tietokoneesta ympäri maailmaa.
Viime vuonna hyökkäyksien huippukohta oli kolme päivää ennen Yhdysvalloissa vietettävää kiitospäivää (Thanksgiving Day), joka on tärkeä kansallinen juhlapyhä. Tutkijat arvelevat, että sama juhla vilkastuttaa virusviestien liikennettä myös tänä vuonna.
Yrityksen mukaan haittaohjelmien lisääntyminen voi johtua sähköisen kaupankäynnin lisääntymisestä kiitospäivän alla ja joulusesonkiin valmistauduttaessa, kun miljoonat internetin käyttäjät hankkivat verkosta lahjoja ystävilleen ja perheilleen.
Verkko-ostosten tekijät ovat houkuttelevia kohteita rikollisille, jotka pyrkivät pääsemään käsiksi heidän pankkitietoihinsa.
Asiantuntijat ennakoivat verkossa tehtävien ostoksien osuuden kaikesta kaupankäynnistä lisääntyvän edelleen tänä jouluna.
Turvallisuusekspertit pelkäävät niin ikään, että haittaohjelmien tekijät käyttävät hyväkseen Yhdysvaltain presidentin vaalit voittaneen Barack Obaman suosiota. Verkossa levisi aiemmin viesti, joka oli naamioitu linkiksi Obaman voittopuheeseen, mutta oli tosi asiassa tuhoisa troijan hevonen -virusohjelma.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Janhunen kesytti SAPin
08.02.2007 Vuoden 2007 ohjelmistotestaaja on Nina Janhunen Fujitsu Servicesistä. Fujitsussa hän toimii kehityspäällikkönä, vastuualueenaan testauksen menetelmäkehitys. Valinta julkaistiin torstaina Tieturin Testaus 2007 -seminaarissa.
Kolme vuotta sitten
Lukuisat suomalaispalvelimet yhä myrkytettävissä
08.02.2009 Viime aikoina on varoiteltu Conficker-madosta, jonka tiimoilta on kuitenkin nyt jo vähän aikaa vietetty hiljaiseloa. Mutta muistaako kukaan viime vuonna paljon metakkaa synnyttänyttä dns-haavoittuvuutta? Paras olisi, Cert-Fi:n tiedoista selviää.
Taloussanomat
- Jos Suomi olisi laiva, se makaisi kyljellään 06:01
- Näistä veloista Kreikka ei selviä 06:08
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (9)
Näin puhuu aito ihmisvihaaja.
-Lataa vaikka Ubuntu Linux.