Roskapostittaja siirtyi Venäjälle TeliaSoneran avulla

Kuva: Niko Jylhä
19.11.2008 16:40 Puolet maailman roskapostista lähettänyt McColo-yhtiö on ilmeisesti siirtänyt työkalunsa venäläisille palvelimille, kun yrityksen verkkoyhteydet katkaistiin viime viikolla. Välityskanavan tarjosi TeliaSonera.
Viime viikolla roskapostin määrä putosi noin 70 prosenttia, kun kalifornialaisen McColo -yhtiön palvelimet irrotettiin verkosta.
Viikonloppuna yhtiö heräsi taas henkiin välittääkseen roskapostia suoltavan bottiverkkonsa hallinnan Kaliforniasta Venäjällä sijaitseville palvelimille, kertoo The Register -verkkolehti.
McColo siirsi viikonloppuna dataa Venäjälle noin 12 tuntia tiedonvarmistussopimuksen ansiosta, jonka yhtiö oli tehnyt TeliaSoneran kanssa.
The Registerin haastattelema Trend Micron asiantuntija Paul Ferguson arvioi, että tietojen siirtäminen viikonloppuna oli varmasti tarkkaan harkittua. Todennäköisesti roskapostittajat arvelivat, että töissä olisi vähemmän väkeä, ja heidän huomattaisiin vasta maanantaina.
Ferguson on tehnyt tapahtumasta raportin (pdf) yhdessä toisen tutkijan Jet Arminin kanssa. Tutkijat eivät syytä TeliaSoneraa.
Sopimuksen TeliaSoneran ja McColon välillä välitti Giglinx, kalifornialainen verkkokaistan tukkukauppaan erikoistunut yritys. McColon sijasta asiakkaaksi sopimukseen oli merkitty CWIE Holding Company. TeliaSonera katkaisi yhteyden, kun tutkijat havaitsivat, että tiedon siirtäjä oli McColo.
Tietoturvayhtiö FireEyen mukaan tiedonsiirrossa päivitettiin muun muassa venäläisen Rustock-botnetin tartuttamia tietokoneita siten, että nämä odottavat ohjeita uudelta palvelimelta.
Tauko roskapostissa tuskin kestää kovin kauaa, asiantuntijat arvioivat. Tietoturvayhtiö Sophosin mukaan Rustock-verkosto voi lähettää 30 miljoonaa roskapostia päivässä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Uusi Kindle tulee myös matkapuhelimiin
10.02.2009 Amazonin Kindle-e-kirjalukijassa on parempi akunkesto, enemmän muistia, puhesyntetisaattori -- ja sen ohjelmisto käännetään myös matkapuhelimiin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













Kommentit (24)
Ei ole päivittäiskäytössä olevaan sähköpostiin tullut kymmentäkään roskapostiviestiä ja ollut käytössä ~viisi vuotta. Kannattaisi ihmisten käyttää järkeään - netissäkin...
Omalla kohdallani siten, että pidän kahta palvelinta ja niillä useampaa domainia pystyssä ja saan niiden root/vastaavat sähköpostit omaan lootaani; spammerit kiivaasti myös poimivat sähköpostiosoitteita whois-tiedoista ja sen takia tulee myös lisää tuubaa postilootaan.
Lisäksi muutama sähköpostilista, joilla satun olemaan, on jokseenkin filtteröimätön.
Spamassassin merkkaa ne spammiksi sen sijaan, että poistaisi automaattisesti, koska itse pidän siitä, että käytän jonkinlaista harkintaa ennenkuin poistan postia, jos vaikka seassa olisi aiheellista tavaraa.
Ennen McColon katoamista spammia tuli 200+ päivässä, nyt 15 tai 20 spammia päivässä.
Jos noin on käynyt muutamavuosi sitten, tai seitsämänvuotta sitten, niin mitäs siinä sitten sen kanssa on elettävä, ei se kuitenkaan ole niin rankaa.
Harva normi käyttäjä edes tietää kuinka paljon sitä roskapostia tulee hänen osoitteeseensa.