Kuonaa koneelle nuortenleffan nimissä

Kuva: Matias Mäki
3.12.2008 14:33 Kolmanteen osaansa yltänyt High School Musical -elokuva on musiikkia myös rikollisten korville. Tietoturvayhtiö Pandan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät lasten ja nuorten kiinnostusta elokuvaa kohtaan, ja "valeasuiset" haittakoodia sisältävät tiedostot kiertävät verkossa huijaten monia.
Espanjalaisen Panda Securityn laboratorio PandaLabs on raportoinut useista High School Musical -elokuviin liittyvistä nettilatauksista, joissa musikaalin musiikki- ja videotiedostoja on käytetty haittakoodin levittämiseen.
Saastuneet tiedostot jaetaan p2p-verkostojen kuten eMulen ja eDonkeyn välityksellä, kuten ennenkin on usein ollut tapana. Pandan mukaan High School Musical 3 on yksi niistä nimikkeistä, joiden kohdalla todennäköisyys joidenkin tiedostojen vaarallisuuteen on suuri.
- Monet faneista ovat hyvin nuoria ja lankeavat helpommin tällaisiin ansoihin. On tärkeätä opettaa nuorille tietoturvan perusasioita, ohjeistaa Sebastian Zabala, Panda Securityn tekninen tuotepäällikkö.
Palvelimet
palvelevat rikollisia
Kun käyttäjä käynnistää jonkun näistä tiedostoista, saa tietokone tartunnan esimerkiksi troijalaisesta tai seuraavista haittaohjelmista: VB.ADQ, Agent.KGR ja adware-ohjelma Koolbar. Jotkut koodeista saattavat sisältää elokuvaan liittyviä kuvia, jotka ovat vain hämäystä.
Myös sattumanvaraiset haut (esim.abxdj) voivat Zabalan mukaan tuottaa tulokseksi saastuneita tiedostoja.
- Vaikuttaa siltä, että palvelimet olisi suunnattu varta vasten haittakoodin levittämiseen verkossa.
[Ja toki lataajien kannattaa muistaa sekin, että ihan oikean High School Musicalin hakeminen vertaisverkosta on Suomessa laitonta, sillä vertaisverkko-ohjelman käyttäjä myös välittää imuroimaansa sisältöä eteenpäin.]
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Eikös Lex Karpelan jälkeen myös itse lataaminen ole laitonta? Tällöin on täysin merkityksetöntä jakaako sisältöä muille. Eteenpäin jakaminenkin varmaan pystyy joillain ohjelmilla estämään kokonaan.
The Pirate Bay muuten hyvin harvoin kärsii tällaisesta fake-spämmistä. Heillä lienee käytössä kohtuullisen hyvät tekniset keinot spämmin ja estämiseen ja läpi tulleet faketkin yleensä poistetaan kohtuullisen nopeasti.
MediaDefender, jonka ydinliiketoimintaa oli tämä spämmäys, ei juuri onnistunut saastuttamaan Pirate Bayta tai MiniNovaa.