Lindén: Lex-Nokia koskemaan taloverkkoja ja kirjastoja

Ministeri Suvi Lindén on vastannut Effin avoimeen kirjeeseen.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
8.12.2008 11:07 Taloyhtiöt, kirjastot ja yliopistot voivat myös joutua viestintäverkkoihin ja viestintäpalveluihin kohdistuvien väärinkäytösten kohteiksi, sanoo viestintäministeri Suvi Lindén.
Ministeri Suvi Lindén ulottaa niin sanotun Lex-Nokian koskemaan myös taloverkkoja ja kirjastoja.
Lindén kertoi asiasta vastauksessaan kansalaisjärjestö Effin avoimeeseen kirjeeseen.
Ministerin mukaan näiden toimijoiden kohdalla kyse ei voi olla yrityssalaisuuksien vuotamisen selvittämisestä, vaan käyttäjien luvattomasta käytöstä.
Kirjastojen, taloyhtiöiden tai yliopistojen pitää huolehtia lukuisista takeista kansalaisten oikeusturvaa kohtaan ennen kuin ne voivat ryhtyä käsittelemään tunnistamistietoja, Lindén sanoo.
Lindén muistuttaa, että kyse voi olla vain yhteisötilaajan merkittävästä haitasta tai vahingosta, joten jos taloyhtiön internet-liikenne hidastuu, ei tämä yksinään voi antaa isännöitsijälle oikeuksia käsitellä tunnistamistietoja.
Tietosuojalaki
voimaan 2004
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki tuli voimaan syyskuussa 2004. Lailla toteutettiin sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi. Lindénin mukaan uudella lailla teleoperaattoreita koskeva sääntely ulotettiin koskemaan myös yrityksiä ja muita yhteisötilaajia.
– Muutos oli suuri eikä osaa sen seurauksista osattu kaikilta osin ennakoida. Voidaan sanoa, että uudella sääntelyllä yksityisyyden suojan taso nostettiin, EU:n ellei koko maailman, tiukimmaksi.
Ministeri selvittää, että jo ennen lain voimaantuloa asetettiin sääntelyn toimivuuden seurantaa ja arviointia varten seurantaryhmä, jonka tehtäväksi asetettiin tarvittaessa myös aloitteiden tekeminen sääntelyn muuttamiseksi.
– Seurantaryhmässä havaittiin ongelmalliseksi väärinkäytössäännöksen käytännön soveltaminen yhteisötilaajien oikeutettujen etujen suojaamisessa. Yhteisötilaajien mahdollisuuksissa selvittää ja saattaa esitutkintaan omiin viestintäverkkoihinsa kohdistuneita tai niiden avulla tapahtuneita väärinkäytöksiä ilmeni vaikeuksia.
Viestintäministeriössä valmisteltiin keväällä 2006 luonnos hallituksen esitykseksi muun muassa yhteisötilaajien käsittelyoikeuksien selkeyttämiseksi luvattoman käytön ja yrityssalaisuuksien paljastamisen estämisessä. Luonnoksen valmistelua jatkettiin ministeriön asettamassa työryhmässä, jonka tehtävänä oli laatia uusi ehdotus lain väärinkäytöspykälän muuttamiseksi. Yksimielisen ehdotuksen jättäneessä työryhmässä oli edustajat useasta eri ministeriöstä ja kaikista työmarkkinakeskusjärjestöistä.
Ohjeen vastaisen käytön
selvittäminen
Lindén korostaa, että sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosesitys sallii tunnistamistietojen käsittelyn maksullisen tietoyhteiskunnan palvelun tai viestintäverkon luvattoman käytön taikka viestintäpalvelun ohjeen vastaisen käytön selvittämiseksi.
– Luvattomalta käytöltä suojautumisessa on kyse muun muassa yhteisötilaajalle aiheutuvien taloudellisten menetysten estämisestä ja yhteisötilaajan käytössä olevan verkon toimintakyvyn turvaamisesta. Säännöksen taustalla ovat varsin suoraan yhteisötilaajan omaisuudensuojaan liittyvät intressit. Tällaisessa tilanteessa, jossa on kysymys yhteisötilaajan varallisuuspiiriin kuuluvan verkon luvattomasta käyttämisestä, on yhteisötilaajalla oikeudellisesti perusteltu intressi suojata omaisuuttaan luvattomalta käyttämiseltä.
Useimmiten luvaton käyttö voidaan ministerin mukaan estää tietoturvatoimenpiteillä ja käyttäjäoikeuksia hallinnoimalla.
– Esimerkiksi suurissa yrityksissä, yliopistoissa ja kunnissa verkot ovat laajoja ja niihin tulee käytännön syistä olla pääsy suurella joukolla ihmisiä. Tämä avaa myös mahdollisuuden erilaisille väärinkäytöksille. Verkkoon luvatta asennettuja laitteita ja palveluja voidaan havaita vika- ja häiriötilanteiden selvittämisen yhteydessä. Tällöin on tärkeää, että voidaan selvittää myös näiden laitteiden tai palveluiden liikennöintiin liittyviä tietoja, jotta saadaan selvyys siitä mistä väärinkäytöksessä on ollut kyse ja antaako se aihetta joillekin lisätoimille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
Nyt ei siis tarvita muuta kuin yhteisötilaajille vastuu siitä, mitä heidän verkoissaan tapahtuu (mikä siis jo jossain määrin on olemassa), niin TO-mafia pääsee helposti käsiksi esim. yliopistoissa tapahtuvan vertaisverkkojakoon käsiksi.
Miksi yrityksille tämän piti olla viimeinen pakkokeino, mutta yhteisötilaajille "vika- ja häiriötilanteiden selvittämistä varten?"