Microsoft varoittaa WordPad-aukosta

Kuva: Niko Jylhä
10.12.2008 10:38 Microsoft täydensi joulukuun päivityssatsiaan erillisellä varoituksella WordPad-haavoittuvuudesta, johon ei ole olemassa vielä korjausta. Rajattuja hyökkäyksiä on tehty.
Varoituksen mukaan Microsoft WordPad -sovelluksessa olisi hyökkääjän oman ohjelmakoodin suorittamisen mahdollistava haavoittuvuus. Uhka liittyy WordPadin käyttämän text converter -komponentin tapaan käsitellä Word 97 -tiedostoja.
Hyväksikäyttöön vaaditaan muotoillun Word 97 -tiedoston avaaminen WordPadilla, Cert-Fi mainitsee.
Tapauksen tutkinta on Microsoftilla toistaiseksi kesken, mutta Windows Vistan ja Windows Server 2008:n käyttäjillä ei ole huolta, sillä haavoittuvaa koodia ei näistä käyttöjärjestelmistä löydy. Windows XP:n saa turvalliseksi asentamalla Service Pack 3:n.
Toinen lieventävä asianhaara on Microsoftin mukaan, että haavoittuvuutta ei voi hyödyntää automaattisesti sähköpostilla. Hyökkäyksen onnistuminen vaatii, että käyttäjä avaa sähköpostin liitetiedoston.
Yhtiö kuitenkin tietää rajattuja ja kohdennettuja hyökkäyksiä, joissa aukkoa yritetään käyttää hyväksi.
Microsoftin varoitus tuo joka tapauksessa mieleen lokakuisen ja edelleen hyökkäyksissä käytetyn rpc-haavoittuvuuden. Siitäkin yhtiö tiedotti kesken kuukausittaisen päivitysrytminsä, ja aukko paikattiin pikaisesti. Nähtäväksi jää, pitääkö Microsoft WordPad-aukkoa hätäpaikan arvoisena.
Vaikutuksia voi rajoittaa
Microsoft WordPad on haavoittuva Windows 2000 SP4 -, Windows XP SP2 -, Windows Server 2003 SP1 - ja Windows Server 2003 SP2 -alustoilla.
Haavoittuvuuden vaikutuksia voi rajoittaa olemalla avaamatta tuntemattomista lähteistä peräisin olevia .doc-, .wri- tai .rtf-tiedostoja WordPadilla. Toinen keino on poistaa Microsoft WordPad file converter käytöstä Word 97 -tiedostojen osalta komennolla:
echo y| cacls "%ProgramFiles%Windows NTAccessoriesmswrd8.wpc" /E /P everyone:N
Komennon mahdollisista sivuvaikutuksista ja WordPad file converter -komponentin palauttamisesta käyttöön on kerrottu tarkemmin Microsoftin julkaisemassa tiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä
10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)