Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tiedot nopeasti luottokortilla

Yhdysvaltain osavaltiot avaavat rikosrekistereitä verkkoon

Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

16.12.2008 07:33 Vermontin osavaltio avasi rikosterinsä maksulliseksi palveluksi, Nyt noin 20 osavaltiolla on rekistereitä jossain muodossa verkossa.

Vermontin järjestelmä velottaa 20 dollaria yhden henkilön rikosrekisteritietojen kyselystä. Järjestelmässä on tiedot aina 1940-luvulta saakka.

Viranomaisten mukaan tiedot ovat luotettavimpia kuin oikeuksista tai yksityisiltä yrityksiltä saatavat tiedot.
Hakija tarvitsee ainoastaan henkilön nimen, syntymäajan sekä luottokortin maksun maksamiseksi. Vastauksena tulee tiedot syytteestä, tuomiosta ja tapahtumapaikasta.

Työnantajat ovat Yhdysvalloissa entistä kiinnostuneempia potentiaalisten työntekijöidensä taustoista. Uusien verkkopalvelujen nopeus jättää varjoonsa nykyiset palvelut, joissa tietoja pitää anoa kirjallisesti ja odottaa vastausta.

Yksin Floridan järjestelmään tehtiin marraskuussa 38 700 hakupyyntöä.

Järjestelmät sallivat usein väärien tietojen poistamisen.

Sananvapausjärjestöt vastustavat verkkopalveluja, sillä ne kertovat vain osan tuomioon johtaneista syistä, AP kertoo.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Jos teit myymälävarkauden 60-luvulla niin tosi nipottaja jättää sinut sen vuoksi palkkaamatta. Avoimmuudella on myös kääntöpuolensa.
JJ
Huono 0
Ihmisten pitäisi huomata, että julkistetut tuomiot (saati juttujen ratkominen lehtien lööpeissä) tekevät rikoksen tekijän tulevan elämän tarpeettoman vaikeaksi. Kaikenlainen jeesustelu on tietysti muotia nykyään, joten tällaisen tuomitsemisinnon ymmärtää.
Odin
Huono 0
Siellä päin maailmaa vedotaan aina mieluusti Raamattuun, mutta se syntien anteeksi antamiseen kehoittava kohta jää siellä useimmiten lukematta; Vanhaa Testamenttia sen sijaan siteraataan kyllä innolla ja raivolla.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.