Hotmailin käyttäjät ovat helppoa riistaa

Kuva: Niko Jylhä
17.12.2008 16:26 Hotmail-nettipostin käyttäjät ovat helppoa riistaa, jota kannattaa kalastaa. Ja kyllä heidän tietojaan kalastellaankin.
Googlen haku sanoilla ”hotmail scam” tuottaa ensimmäiset tulokset jo vuodelta 1997, kirjoittaa Bill Mullins blogissaan. Hänen mukaansa ei ole mikään ihme, että kalastelijat ovat taas jälleen kerran liikkeellä.
- No, miksi ei! Hotmail-tilien haltijat ovat helppoa saalista, Mullins toteaa kirjoittaessaan tuoreimmasta, meneillään olevasta kalasteluretkestä.
Tänäänkin tipahtelee myös suomalaisiin sähköpostilaatikoihin viestejä, joiden lähettäjäksi on merkitty Hotmail Customer Care. Viestissä sanotaan, että Hotmailissa on tungosta ja sen takia on pakko siivota käyttämättömiä sähköpostilaatikoita.
Viesti pyytää vastaanottajaa kertomaan käyttäjänimensä, salasanansa, syntymäaikansa ja kotimaansa. Se uhkaa sähköpostitilin sulkemisella, jos käyttäjä ei luovuta tietoja.
Samanlaisesta kalasteluviestistä raportoitiin myös viime kuussa. Elokuussa vastaavia viestejä oli liikkeellä ilmeisesti vielä runsaammin.
Vakio-ohje pitää paikkansa tämänkin henkilötietoja kalastelevan viestin suhteen: Älä koskaan anna tietojasi sähköpostikyselyihin. Älä koskaan klikkaa tuntemattomilta tulleiden viestien linkkejä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (16)
Kerran kuussa tupsahtaa ihan aito hotmail mainos, mutta ei sitäkään jaksa ikinä lukee. Koitin pistää sen suoraan roskapostilistalle, mutta ei sitä pysty :)
On muistaakseni 1 roskaposti tullu puolen vuoden sisällä, vaikka oma osote on monella sivulla ja sitä kautta varmasti roskapostitus bottien listoilla.
ei toimi operalla (joskus toimii joskus ei)
ja vilkkuepileptismainoksia täynnä.
ps. Tottahan se salasana täytyy antaa jos yrityksen asiakaspalvelu sitä kysyy!
Paria alkuvuotta lukuunottamatta ei tosiaan ole tarvinnut roska- eikä kalastelupostien kanssa tapella. Suodatusteho on nostettu tasolle, joista muut palveluntoimittajat voivat vain uneksia.
Mutta, voihan hullu tai taitamaton käyttäjä täräyttää vaikka Hummerilla junan alle.
P.S. Ilman muuta omat salasanat heti kaikille kyselijöille. Ja joka linkki ja liite auki mikä vain käsille sattuu.
Joku on blogisssaan tehnyt Google-hakuja. Milloin tapahtui tämä muutos yhteiskunnassamme, jolloin tämä ylitti uutiskynnyksen?
No aktivoiduin minäkin ja googletin vähän. Yahoo Mail Scamejä löytyi vuodelta 1998, mutta tämä johtui omasta laiskuudesta.
Otetaan tarpeeksi vanha palvelu, niin yllättäen sieltä löytyy turvareikiä vuosien varrella. Hauskinta kyllä on päätelmiensä "todistaminen" google-hauilla.
Oi aikoja, oi tapoja.
Miltähän tuntuisi olla tuollainen selkärangaton orja...Odota! ...En haluakkaan tietää.