USA sössi kybersotaharjoituksen
19.12.2008 12:11 Yhdysvaltain kyvyttömyydestä käydä sotaa verkossa saatiin lisää todisteita kybersotasimulaatiossa, johon osallistui muun muassa hallituksen, yksityisten yritysten ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
Kaksipäiväinen harjoitus paljasti Reutersin mukaan vikoja johtajuudessa, suunnittelussa, viestinnässä ja muissakin asioissa melkein vuosi sen jälkeen, kun väistyvä presidentti Bush käynnisti kyberturvallisuusaloitteen verkkopuolustuksen parantamiseksi.
Demokraatti ja kongressiedustaja James Langevin varoitti harjoituksen tiimoilta, että "olemme selvästi jäljessä siitä, missä meidän tulisi olla tällä hetkellä". Oikea verkkohyökkäys voisi esimerkiksi romahduttaa pankkijärjestelmät tai jopa sähköverkkoja.
- Tämä on mielestäni verrattavissa syyskuun 11:ttä edeltäneeseen tilanteeseen. Olimme heränneet uhkaan syyskuun 11:nnen jälkeisenä aamuna.
Homeland Security
ei toimi
Sotaharjoituksessa simuloitiin verkkohyökkäysten dramaattista nousua aikana, jolloin talous on haavoittuvainen. Osallistujien piti yrittää laimentaa hyökkäysten vaikutuksia parhaansa mukaan.
Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Michael Chertoff tiivisti nykytilanteen näin:
- Tiedämme, että jos joku ampuu ohjuksia meitä vastaan, he tulevat saamaan tietynlaisen vastauksen. Mitä tapahtuu, jos hyökkäys tulee internetin kautta?
Sotaharjoituksen epäonnistuminen seuraa Yhdysvaltain kyberturvallisuuskomission arviota, jonka mukaan maa on häviöllä sodassa verkkouhkia vastaan. Komissio katsoi sisäisen turvallisuuden ministeriön epäonnistuneen ja suositti uutta kyberturvatoimintojen keskusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (14)
vai pysäyttikö F-secure koko hankkeen?
Autot on liian suuria, Levikset tehdään jo kiinassa, Fenderistä saa kopioita muualta, musiikki on vanhan toistoa, tv-sarjojen huumori on reality-tv:ksi muutettua sontaa ja koko kansakunta sellaisessa tiedottomuuden tilassa ettei sinne kukaan halua hyökätä. Ei asein eikä bitein.
Bin Ladenia naurattaa.
Esimerkkejä: Echelon, Windowsin piilotetut vakoilukoodit, mikrosirujen itsemurhapiirit jne. ;-)
Jes, tai sitten ovat oppineet irakista jotain: enää ei kerrota cnn:lle että "huomenna sitten hyökkäämme lännestä noiden porttien läpi" -tyylistä sotatiedotusta.
Jospa ne vaan bluffaa ja oikeasti on homma hanskassa.
Toisaalta miksi aloittaa sotilaallinen hyökkäys, kun samaan tulokseen pääsisi ensin lainaamalla tolkuttomasti rahaa USA:lle ja sitten sulkealla rahahanat ja antaa ukaasinsa. Toki asia ei ole aivan näin yksinkertainen, mutta periaatteessa.
Taitaa tilanne olla näin yksinkertainen.
Sehän tässä oikeasti pelottaakin.
Ennen vanhaan sotakin oli selkeää, ammuttin poterosta toiseen. Nyt mennään sissi-terroristi-cyber -akselilla. Eikä mikään ole selkeää.
Jenkkilän konkurssi tekisi melkoisen hilpeän maailmanlaajuisen kähinän: siellähän on varastettavissa melkoinen määrä neutronipommeja jne.
Muistuu mieleen, miten Saksan liittokansleri Merkel ärähti Kiinalle jo hakkeroinnissa.
Taidetaan Kiinassa nauraa parhaiten.
Hiljaa, hiljaa se data Kiinaan valuu...
Kai siellä USA:n armeijassa on kaikki ammattitaidottomia tyyppejä? Hei hei, Kivat sulle!