Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilalle tanskalainen yritys

RIAA hylkäsi piraattitodisteita keränneen MediaSentryn

5.1.2009 07:39 Musiikkiteollisuuden etuja ajava RIAA on lopettanut yhteistyön Mediasentryn kanssa. Asiaa pidetään merkkinä RIAAn vetäytymisestä piraattijahdissa.

RIAA on pitkään tehnyt yhteistyötä MediaSentry-yhtiön kanssa. MediaSentry on kerännyt tietoja henkilöistä, jotka lataavat suuria määriä musiikkia. Kerätyt tiedot ovat olleet todisteina oikeudenkäynneissä, joita RIAA on käynyt laittoman musiikin lataajia vastaan.

Organisaatio lopetti yhteistyön MediaSentryn jo kuukausia sitten, mutta Wall Street Journal toi asian julkisuuteen vasta pari päivää sitten. Yhteistyön loppumisen syy ei ole tiedossa. MediaSentry lopettaa parhaillaan tiedonkeruutoimintaansa.

RIAA palkkaa MediaSentryn tilalle Kööpenhaminassa toimivan DTecNet Softwaren, jonka palveluja organisaatio on kokeillut sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja todenneen teknologian toimivan hyvin. Piraattivalvontaa ei aiota kokonaan lopettaa.

Kansalaisoikeusjärjestöt  pitävät MediaSentryn urkkimisen lopettamista suurena voittona.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Uudet urkkijat, entistä huomaamattomammat, vanhojen tilalle, kenties?
Kannattaisi musiikkiteollisuuden suunnata resurssit johonkin muuhun kuin parhaiden asiakkaidensa ahdisteluun.

Tosin RIIA:lle oikeusjutut ovat sitä parasta businestä.
Jasu
"MediaSentry on kerännyt tietoja henkilöistä, jotka lataavat suuria määriä musiikkia. Kerätyt tiedot ovat olleet todisteina oikeudenkäynneissä"

Ihan kiva, mutta miten on asian laillisuus...
loader
Huono 0
Ihan kiva, mutta miten on asian laillisuus...

Internet liikenteen vakoilu on laitonta. Ei tunnu menoa haittaavan.

Luovantyönetujärjestöt ovat tehneet paljon töitä jotta yksityisyyden suoja saadaan murrettua. Lobbaukseksi sitä kutsutaan.
Jeppe
Huono 0
Internet liikenteen vakoilu on laitonta. Ei tunnu menoa haittaavan.

Vaan kohtahan Linden työntää väkisin läpi sen "korjatun" Lex Sonera-Nokian, joka antaa melkein kaikille laajat valtuudet kytätä verkkoliikennettä.

No sittenhän minäkin tosin saan sen kunnon palkankorotuksen, kun kiristän toimistolla porukoita niiden toimista netissä.
........
Huono 0
Kun 100% käyttäjistä alkaisi jakamaan ja lataaman älyttömiä määriä musiikkia ja elokuvia, lienee olisi noidenkin jo tappionsa myönnettävä.

Internetyhteisö barrikadeille, hakkerit tositoimiin to.mafiaa yms vastaan. Olisivat voimattomia ja munattomia asian edessä.

Ei haittaa vaikka menisivät vallan pois. Maailmassa on jo tarpeeksi musiikkia ja elokuvia jokaiselle.
äylätti
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.